ÄKS

Seniorisäpinää Makessa sunnuntaina!

14.10.2015 14:03
Pub Markuksessa bingoillaan ja musisoidaan senioreiden iloksi.

 

Pub Markus järjestää sunnuntaina 18. lokakuuta senioripäivän, jolloin paikalla on ohjelmaa juurikin vanhempia ihmisiä ajatellen. Mistä idea senioreiden viihdyttämiseen?

– Lehtosen Jonne järjesti Laukaan satamassa samantapaisen tapahtuman, niin meillä sitten Terhon Joni alkoi miettiä, että voisiko meilläkin järkätä jotain tällaista. Sitten yhdessä pubin porukan kanssa mietittiin, mitä kaikkea ohjelmaa voitaisiin järjestää. Kaikki on lähtenyt tosi hienosti mukaan, Nana Sohlman kertoo.

Viimeaikoina on paljon ollut puhetta vanhusten auttamisesta ja virkistäytymisestä, ja ihmiset ovatkin ottaneet Pubin tempauksen ilolla vastaan.
– Ihmiset on tyytyväisiä, että vanhuksille järjestetään jotain. Vielä ei ole kuulunut yhtään negatiivista kommenttia.

Luvassa on pubin perinteisiin kuulu tietovisa, joka on suunniteltu juurin vanhempia ihmisiä ajatellen.
– Ei kysellä Elastisesta ja Cheekistä, vaan näytetään vanhoja kuvia, joista sitten esitetään pieniä kysymyksiä.

Visailun ja perinteikkään bingon lisäksi kuullaan paikanpäällä myös elävää musiikkia.
– La Kala Oopperan tyypit tulee esittämään ikivihreitä, joita voidaan vetää sitten vaikka ihan yhteislauluna.

BINGOPALKINTOJA ovat lahjoittaneet lukuisat yhteistyökumppanit, joita ovat ÄKS, Hoivapalvelu Maija-Liisa, Pirjon Burger, La Kala -ooppera, Kinomikko, Fysioterapia Arja Karhunen, Rakennusliike T. Kolari Ky ja K-Citymarket, www.apuneuvo.com ja Toribingo. Hienojen palkintolahjoitusten ansiosta bingoa päästään pelaamaan ainakin neljän kierroksen verran.

Hienon vastaanoton saavuttanut senioripäivä saattaa muodostua pieneksi perinteeksi, mikäli iltapäivästä tulee onnistunut.
– Alun perin ajateltiin, että olisi järjestetty jotain ulkoilua, kuten mato-ongintaa. Meni kuitenkin näin pitkälle syksyyn, ettei enää viitsi. Mutta mahdollisesti sitten ensi kerralla, Sohlman lupailee.

Pub Markus yhteistyökumppaneineen haastaa jokaisen nappaamaan omat seniorinsa käsikynkkään ja saapumaan paikalle.

Pubin senioripäivä Su 18.10. klo 12 alkaen.

äksöniä

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy