Suolahtelaiselle Ville Liekkiselle puhaltaa suotuisat tuulet, jos kustannussopimuksiin peilaa. Kun on allekirjoittanut jo neljännen kustannussopimuksen, se saa huokailemaan onnesta.
On ilo, kun saa päässä kypsyneille tarinoille lihaa ympärille kirjan painotuotteen eli kirjan muodossa. Kustannusyhtiö Oppian tuotti kolme viimeistä, Ilottimen, Muistolehdon ja Yhteyshäiriön.
– Syksyllä 2025 ilmestyvä Vedenperkele tehdään yhdessä Kairaamo Kustannuksen kanssa. Tiedän, että kustannusala on aikamoisessa kriisissä niin hallituksen leikkaustoimien kautta kuin myös isojen ruotsalaisjättien rattaissa, jotka omistavat nykyään lähes kaikki toimijat. Tämän kautta kustannuskenttä on kaventunut, Liekkinen harmittelee.
Äänikirjat suosiossa ja sitä myöten ovat kirjahyllyt pian historiaa.
– Löydän itsestäni myös äänikirjan ylikuluttajan, joten en voi lähteä kritisoimaan. Toki myös luen kirjoja, sillä ne toimivat tehokkaana unilääkkeenä. Olen levoton lukija, sillä olen käynnissä turhan paljon.
Kun saa kustannusopimuksen maaliin, on se ison tuuletuksen paikka. Vedenperkele käännöskirjoihin pureutuneen kustantamon ensimmäinen suomalainen julkaistava teos.
– Oppian oli hyvä kustantamo, mutta kustannustoimitus oli kevyttä ja helppoa. Kairaamossa painotettiin yhteistyön merkitystä ja on hienoa päästä sukeltamaan syvälle kustannustoimitukseen, ja se oli ennen kaikkea tuuletuksen paikka, sillä romaanin kasassa pitämisessä on kohtuullisen iso työ.
Liekkinen vinkkaa, kuinka Vedenperkeleen tarina polveilee ja kattaa pitkän aikajänteen.
– Pysyn itse juonessa mukana, mutta pysyykö lukija? Onko tarina niin selkeä ja johdonmukainen kuin itse kuvittelen? Sitoutunut kustannustoimittaja pitää huolen, että tarina kantaa viimeiseen pisteeseen saakka.
Kirja on lähtenyt Liekkisen käsistä jo eteenpäin.
– Se on kirjoitettu! Jos romaanin määritelmä on 40 000 sanaa, on siinä sanoja noin 60 000. Oli hienoa päästä leuhottamaan itselleen, kuinka meitsi sai aikaan romaanin. Kun aloitin kirjottamisrupeaman, en uskaltanut ajatella, että pääsisin näin pitkälle.
Kun tarina lähtee rönsyilemään, on se kirjailijalle voitokas hetki. Väkisin on vaikea suoltaa lukijan mielenkiintoa herättävää tekstiä.
– Loppujen lopuksi tarina syntyi aika helposti.
Vedenperkele on omistettu Suolahdelle. Tarina sijoittuu Nevalahti -nimisen kaupungin 1990-luvun lamavuosiin ja päähenkilön, 13-vuotiaan Simeonin kesäloman viimeisiä päiviä. Suolahtelaiset saattavat löytää kirjan sivulta viittauksia kotikaupungistaan.
– Suvussa on kirous, joka on määrittänyt elämää jo monen sukupolven ajan. Pohditaan, mitä on pinnan alla piilossa, vinkkaa Liekkinen.
Liekkinen sanoo, että on hyvä kysymys, mihin genreen kirja kirjaston hyllyyn sijoitetaan.
– En osaa luokitella sitä yhtään mihinkään. Ehkä se on maagista realismia, mahdollisesti. Tarina on henkilökeskeinen tarina, vaikka vedenperkele määritteleekin kulkua.
Mutta mikä on Vedenperkele? Se selviää, kun lukee kirjan nimeltä Vedenperkele.
Kirja on perinteinen joululahja, ainakin yllekirjoittaneelle varsin mieluinen sellainen.
Liekkisen joululahjavinkit ovat:
Alena Mornštajnová: Hana
Jiří Kratochvil: Kettu naiseksi
Liekkisen lempikirjat:
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
– Se oli kirja, jota lukiessa tippui leuka useaan otteeseen. Huikea teos, joka tekee valtavan suuren vaikutuksen.
Astrid Lindgrnin Veljeni Leijonamieli
– Se on jossain hyvin syvällä sielussani.
Richard Bowers: Ikipuut ja Hämmästys
– Molemmat tosi vaikuttavia teoksia.
Stephen Kingin romaanit
– Aina kun tulee jotain uutta on ihan pakko kuunnella. Tarinat vie mukaansa, sillä Kingin tapa kirjoittaa henkilöhahmot ovat vertaansa vailla, on hienoa kuulla, kuinka hän nauttii kirjoittamisesta.
