ÄKS

Show ei ole ohi – valitus Hirvaskankaan kaavasta menossa korkeimpaan hallinto-oikeuteen

25.06.2014 17:02 (muokattu 25.06.2014 17:17)
Kuvan liito-orava ei liity asiaan. Kuva: Wikipedia.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Hirvaskankaan asemakaavaa koskevat valitukset. Tapaus ei silti ole loppuunkäsitelty, sillä valittajat aikovat viedä asian korkeimman hallinto-oikeuden pöydälle.

– Luotamme siihen, että asia korjaantuu korkeimmassa oikeusasteessa. Alioikeuden virkamiehet eivät osaa ottaa kaikkea huomioon, Hirvaskankaan Liikekeskuksen toimitusjohtaja Juha Virtanen sanoo.

Kaupunginhallitus käsitteli hallinto-oikeuden päätöstä maanantaina. Hallitus päätti tyytyä päätökseen äänestyksen jälkeen luvuin 6–2.

Eri mieltä olivat perussuomalaisten Jari Halttunen ja Marke Tuominen. Halttusen mukaan yrittäjiä ei ole kohdeltu kaavoituksessa tasapuolisesti. Hän katsoi myös, ettei päätöksenteon pohjaksi ole tuotu kaikkea oleellista tietoa.

Virtasen mukaan valituksen ytimessä on kaksi asemakaavan kohtaa: polttoaineen jakelupisteen rakentaminen pohjavesialueelle ja uuden Rannankyläntien linja, joka menisi liito-orava-alueen läpi.

– Näiden toteuttaminen maksaisi kaupungille miljoona tai kaksi miljoonaa euroa, Virtanen väittää.

Hallinto-oikeus katsoi, että Äänekosken kaupunki oli kaavaa laatiessaan noudattanut maankäyttö- ja rakennuslakia ja että kaava perustuu riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin.

Vastaa

  1. Ei vihreä korttilainen sanoo:

    Hyvä Jussi! Osuuskauppa on jäänne Venäjän ajalta, jonka suosiminen on arvelluttavaa. Tasapuolisuus on kaukana kaavoituksessa, jos Osuuskauppa liittyy asiaan.

    1. Juha Virtanen Hirvaskankaan Liikekeskus Oy sanoo:

      Tästä on kyllä Show meininki kaukana .Olen kohta viisivuotta yrittänyt saada kaavassa tasapuolista kohtelua ja liikennejärjestelyn toteutumaan kuten muualla Suomessa tiehallinnon ohjeet ja säädökset määräävät ,mutta ei Äänekoskella onnistu .Eräs maan johtavia tie suunnittelijoita totesi että Hirvaskankaan liittymät ABC.lle ja Shellille ovat poikkeuksellinen järjestely ja ihmetteli minkä vuoksi ne on jätetty. Erikoisinta kaavassa on tärkeälle pohjavesialueelle ABC.lle kaavoitettu polttainejakelu.Samalla kadulla v.2005 yritettiin polttoainelupaa Keskimaa valitti ELY keskuksen kanssa ja lupa kaatui Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa. Nyt tietenkin kun Keskimaa hakee lupaa kaikki käy ja Vanharannankyläntie tulee sulkea jotta tie ja tuleva tontti voidaan liittää ABC.n tonttiin ja näin mahdollistetaan ”vanhallaluvalla ” uudelle alueelle polttoaine jakelu. Yritin itse lupaa omalle tontille niin vastaus oli ettei pohjavesialueelle lupia myönnetä ,kaavassa ei varmasti ole kohdeltu yhdenvertaisesti. Uusirannankyläntie rakennetaan jotta vanharannankyläntie voidaan sulkea. Tämä Uusirannankyläntie tulee maksamaan 1-2 miljoonaa euroa riippuen saadaanko perittyä Keskimaalta rakentamattomuudesta sakkoja kuten on pieniltä yrityksiltä peritty tai perimässä.Keskimaalla on kolme rakentamatonta tonttia eikä niistä todennäköisesti maksuja peritä.
      Olen erittäin tyytyväinen että osa hallituksenjäseniä yrittää oikaista tehtyjä virheitä joita kaavassa on runsaasti ja joita ei ole kerrottu päättäjille.

  2. Järkikin jo sen sanoo. sanoo:

    Juuri näin. Jos vastassa ollut Osuuskauppa aikoinaan, onhan se selvää että saa eri kohtelua kuin muut rinnalla. Kaupungin valtuutetuista suurin osa jo väsynyt ja näin luovuttanut koko asian. Ei näin saisi olla. Totuus ja rehellisyys esiin.

  3. Keijo V. sanoo:

    Taitaa Virtasta eniten harmittaa oman ”liikekeskuksensa” tyhjänä ammottavat tilat. Mikähän oikeus määräisi tienvarsilla ja rakennuksen seinässä olevat harhaanjohtavat mainokset päivitettäviksi????? Ei vissiin ole Kotipizzat ja muut nauttineet tästä loistavasta kauppapaikasta vuosiin?! Kateellinen olet vaan, kun et ole saanut onnistumaan omaa bisnestäsi tässä risteyksessä, missä jotkut on pärjännyt kymmeniä vuosia.

    1. Juha Virtanen Hirvaskankaan Liikekeskus Oy sanoo:

      Keijo V kuka lienetkin kun et uskalla kirjoittaa omalla nimelläsi. Totta kai harmittaa tyhjät tilat ne olisi täysiä mikäli yksityisyrittäjää kohdeltaisiin yhdenvertaisesti määräävässämarkkina asemassa olevan kaupan kanssa. Kuten kerroin jo edellisessä viestissä liikennejärjestelyt on tehty suurten ehdoilla, missään muualla Suomessa ei liittymiä sallita kantatien läheisyyteen . Polttoainejakelua ei sallita pohjavesialueelle muille kuin Äänekosken Kaupungin kaavoittajan järjestelyin Keskimaalle. Varmasti ABC pärjää ja tulee pärjäämään ei se että aluetta kehitetään ja sallitaan reilu kilpailu ole keneltäkään pois vaan tuo alueelle ostovoimaisia asiakkaita ja niitä kauan kaivattuja työpaikkoja. Keskimaa on niin iso toimija että sille ei voi olla kateellinen ainostaan kaavoituksessa odotin saavani yhdenvertaisen kohtelun ja sitä en saanut .Haen kuitenkin korkeimmalta Hallinto-oikeudelta päätöstä toivossa että oikeus katsoo asian myönteisesti kohdallani.
      Se ei ole mielestäni oikein että rakennetaan uusi siirtymätie Äänekosken kaupungin veronmaksajien varoilla jotta saadaan polttoainejakelu ABC.lle.

  4. Jorma Kautto sanoo:

    Voi pyhä jysäys
    Vai pitää meidän Äänekosken veronmaksajien tukea parilla millillä köyhää KESKIMAATA saamaan laittomasti lisää polttoaineen jakelupisteitä POHJAVESIALUEELLE. Kysyn nyt selvällä suomen kielellä MITÄ ajattelivat Äänekosken keskustan kokoomuksen vasemmiston ja demareiden hallituksen jäsenet päättäessään hyväksyä moisen kaavan????????????? Onko tämä päätös tietoisesti tehty vai onko virkamiehet harhauttaneet teitä??????????????? Ei tarvi vastata kuten ei ennenkään. Nyt kysynkin rivipoliitikoilta onko nämä henkilöt oikeasti teidän puolueenne ELIITTIÄ. Vietiinkö poliitikoita kuin lammaslaumaa KAURAÄMPÄRIN perässä teurasautoon.

    poh

  5. Keijo V. sanoo:

    Kiitos kun en saanut vastusta kysymykseeni. Vai menikö se ihan ohi? Täällä ilmeisesti voi kirjoittaa myös nimimerkilläkin, vai kuinka?

  6. Jorma Kautto sanoo:

    Kuten jo sanoin ,Ei hallituksen jäsenistä ole perustelemaan päätöksiään. Nyt kysynkin valtuuston puheenjohtajistolta, joka istuu hallituksen kokouksissa sanomassa mielipiteensä, mutta ei kanna vastuuta päätöksistä. P. Soiniselta en kysy mitään koska joka paikassa pitää olla joku myös nättinä. Enkä kysy myöskään Leppäsen Pekalta koska hänellä ei ole edes sähköpostia. Mutta ROLLO ja MATTI, te olette todistettavasti olleet tietoisia epäselvyyksistä HIRVASKANKAAN kaavoituksessa jo yli vuoden, mutta TE tietoisesti mielistelitte virkamiehiä ja ajoitte väkisten kaavan valtuustossa läpi. Pitäisiköhän teidänkin kytkökset laittaa selvitykseen?+++??????

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy