Shrek (Otto Kanerva) tekee kaikkensa saadakseen suonsa takaisin. Farquaad (Joni Leponiemi) heittää kapuloita rattaisiin.
Shrek-musikaalin ensi-illassa Jyväskylän kaupunginteatterissa istui kahdet erityiskriittiset silmät. Osku Heiniluoma 6-vee ja Pilvi Honka 32-vee fiilisteli animaatioon pohjautuvaa musikaalia oman elämänkokemuksensa läpi. Osku oli nähnyt kaikki kolme Shrek-elokuvaa, Pilvi ei yhtäkään. Pilvi on nähnyt elämässään monia musikaaleja, Osku ei yhtäkään.
Kihelmöinti oli hurjaa ennen saliin astumista. Osku uhosi, että vaikka esitys on aika pitkä, niin hän on valmistautunut viettämään teatterissa vaikka koko yön. Pienet silmät näkivät ennen esitystä jo kaikkea mielenkiintoista. S-kirjaimella oli korvat, paikalla oli erityisen hyväntuulisia ihmisiä, kuiskaaja sytytti lamppunsa, mutta levein hymy syttyi, kun pyllyn alle laitettiin paksu korotustyyny – kerrankin näkee kunnolla. Karkit kaivettiin käden ulottuville ja fiilis oli katossa.
Kun esiripun takaa kuului käyrätorven viritysääni, niin aikuisenkin mielikuvitus napsahti päälle. Simppeli tarina live-musiikilla, johon kuuluu prinsessan pelastaminen ja erilaisuuden hyväksyminen, alkoi kiinnostaa. Esitys onnistuikin nappaamaan yleisön pihteihinsä heti alussa. Väliaplodeja ropisi jatkuvasti. Aikuisille oli suunnattu muutama tuhmahko juttu ja paikallinen vitsi ja piereskelevä prinsessa nauratti kaikkia. Ensimmäisen puoliskon onnistuneisuutta kuvaa se, ettei kumpikaan kriitikko napsinut yhtäkään karkkia koko ensimmäisen puolentoista tunnin aikana. Muutama hymyilevä katse vaihdettiin ja muuten molemmat tuijottivat esitystä herkeämättä.
Erityisesti tarinan päänelikko, Otto Kanerva (Shrek), Maria Lund (Fiona), Henri Halkonen (Aasi) ja Joni Leponiemi (Farquaad) hoitivat kunnialla sadun henkiin. Aasille erikoishatunnosto -hikisen ja karvaisen puvustuksen alta välittyi valloittava rakkauden lähettiläs, joka vetosi molempiin kriitikoihin. Esityksen lopun hitautta maustoi Leponiemen energinen näyttelijäntyö, jolle myös papukaijamerkki.
Valtava joukko sivuhahmoja antoivat lauluvoimaa ja visuaalista karkkia. Hurja voimanponnistus on tarvittu koko kaupunginteatterin henkilökunnalta -sekä tekniseltä, että taiteelliselta. Kaikki palaset ovat naksahdelleet mukavasti kohdilleen ja esityskauden edetessä varmasti vielä pienimmätkin yksityiskohdat hioutuvat koreografioissa ja toivottavasti myös äänipuolella – korva väsyi monesti yrittäessään ottaa laulun sanoista selvää.
Väliaikoineen kolmetuntinen pläjäys oli liian pitkä. Kuusivuotias alkoi olla levoton puoli tuntia ennen loppua laulujen venyessä. Isompi kriitikko alkoi olla levoton vähän aikaisemmin. Toisella puoliajalla karkkivarastotkin alkoivat huveta. Toisella puoliajalla oli monta herkkupalaa, mutta satumusikaalin rytmi vanui. Osin akustisista ongelmista johtuen alkoi odottaa jo ennalta-arvattavaa loppua. Liekö pituus johtunut myös tekijänoikeudellisista jutuista – tuskin suomentaja-ohjaaja Kari Arffman on amerikkalaista reseptiä saanut juurikaan muutella.
Tarina ei ollut tässä esityksessä se eniten jännitteitä luova asia, vaan tapa, jolla sitä kerrottiin. Näin valitulla tavalla kaupunginteatteri on varmaankin osunut siihen suoneen, jolla tavoitetaan suuri yleisö. Vaikka monet nousivatkin seisaaltaan antamaan aplodeja, nämä kriitikot taputtivat istualtaan – tämä vetoaa kyllä suureen yleisöön, mutta kriitikot ovat kriitikoita.
Pilvi Honka
http://shrekmusikaali.fi/
http://www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri
Shrek elokuvia on itseasiassa yhteensä 4 (Shrek, Shrek 2, Shrek Kolmas, Shrek ja Ikuinen onni) + yksi erilliselle levylle julkaistu lyhytelokuva (Shrek 3D).