Helmikuun puolipilvinen päivä ajatti Siikakoskelle kuvaamaan koskikaroja. Siikakoskella talvehtii koskikaroja viidestätoista kahteenkymmeneen Konneveden kirkkoherran laskujen mukaan. Siellähän niitä Virtasen lempilintuja ”liperikauloja” lenteli paikasta toiseen. Olavi Virtanen on siviilissä innokas lintubongari ja tarinankertoja. Hänet tapasin luontotapahtumassa Suolahtisalilla taannoin.
Koskikara on kottaraisen kokoinen pulleahko varpuslintu, joka sukeltaa ravintonsa virtaavista vesistä. Vesihyönteiset, kotilot, äyriäiset, nilviäiset ja kalanpoikaset ovat karojen ravintoa.
Koskikara on ainoa sukeltaja varpuslintujemme joukossa. Linnut tulevat pääosin Norjan vuorilta. Maalis-huhtikuussa lähtevät pesimäpaikoilleen pohjoiseen. Koskikara on Norjan kansallislintu.
Kovasti koskikarat joutuvat päivittäisen ravinnonhankintansa eteen tekemään töitä, enemmän kuin lintulaudalta ravintonsa hakevat linnut. Kara hakee ravintoa seisten kivellä tai osittain veden alla olevalla kivellä tähystäen veteen. Tähystääpä se ympäristöään vedenrajassa olevalta puun oksaltakin. Muutaman sekunnin kestävän sukelluksen jälkeen tapahtuu paluu vedenpinnalle samalle kivelle nokassa pätkä kortetta. Hienosti kara ravistaa kiveä vasten syötävän toukan esiin.
Kun riittävästi on sukelluksia tehty, aloittaa kara höyhenpeitteensä huoltotoimet. Kehon huollon jälkeen jatkuu sukellukset ravinnon perään.
TEKSTI JA KUVAT: Keijo Korhonen
