ÄKS

Siirtolaistarinoita Keski-Suomesta – Konginkankaalta maailmalle -kirja kertoo ihmisen tarinaa – kirja on nyt saatavilla

07.07.2020 12:44
Nyt on aihetta hymyyn, sillä iso urakka on takana. Marjatta Huhta ja Kömin Killan puheenjohtaja Martti Isoviita näyttelyn avajaistunnelmissa.

Juuret Keski-Suomessa tutkii paikkakunnalta lähteneiden ulkosuomalaisten kohtaloita Konginkankaan museolle ja kirkkoon pystytetyssä näyttelyssä. 

Konginkankaan kyläkunta on tehnyt kokoaan suuremman hankkeen Juuret Keski-Suomessa tutkimalla paikkakunnalta lähteneiden ulkosuomalaisten kohtaloita kotiseutuyhdistys Kömin Killan aloitteesta. Tutkimuksesta syntyi kirja Siirtolaistarinoita Keski-Suomesta – Konginkankaalta maailmalle.  Kirja kertoo sisukkaan yrittämisen kirkastamia ajatuksia unelmien seuraamisesta, elämänuskosta ja suvaitsevaisuudesta. Kirjan tarinat on rakennettu Juuret näyttelyksi, joka avattiin viime viikolla. Kirja on saapunut painoista eilen maanantaina, ja sitä on myynnissä ja ennakkotilaajille saatavissa  kotiseutumuseolta.

Kotiseutumuseolla on esillä työn sankarien tarinoista projektityöntekijöihin ja paluumuuttajiin.

– He tekivät raskasta työtä tehtaissa, rakennuksilla, satamissa. Näyttelyssä kerrotaan myös ihmisistä, joiden elämää ohjasi tärkeä ihmissuhde. Niistä kerrotaan rakkaustarinoissa. Amerikan-tarinat kertovat vuosisadan vaihteen koskettavista ihmiskohtaloista. Seikkailijoiden tarinat kertovat yltiöpäisistä onnistumisista. Joku purjehti maailman ympäri, toinen meni metsäkoneyrittäjäksi Chileen, kolmas kehitysyhteistyöhön Afrikkaan. Koulutushinku vei ihmisiä eteenpäin monella saralla: vastuullisiin tehtäviin, opettamaan, musiikkiin, restauroimaan arvorakennuksia. Aika moni lähti toteuttamaan Kutsumustaan lähetystyöhön ja vapaaehtoistyöhön. Heistä kerrotaan kirkon näyttelyssä Kutsumuksen kuljettamat, Marjatta Huhta kertoo.

Näyttelyn avajaisissa kuultiin Olga Kolarin musisointia, hörpättiin maukkaat, Kömin Killan tarjoamat pullakahvit sekä katsottiin näyttelyä ja vaihdettiin ajatuksia jättimäisen projektin tiimoilta.

Näyttely on avoinna heinäkuun ma – pe klo 10 – 15.30 sekä sunnuntaisin 12 – 15, Kirkkokatu 2, Konginkangas. Vapaa pääsy. Heinäkuussa on lisäksi musiikkihetki keskiviikkoisin klo 13.00

8.7. Valto Rautiainen ja Jukka Nieminen museolla (laulu ja kitara)

15.7. Arvo Sällinen museolla (hanuri)

22.7. Tapio Tammela kirkossa (piano)

29.7. Konginkankaan Rengit museolla (lauluyhtye)

Olga Kolari avasi näyttelyn Keski-Suomen kannelta soittaen.

Näyttely on ripustettu kotiseutumuseon lisäksi Konginkankaan kirkkoon.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy