ÄKS

Sirpa Martins muistelee Pekka Leppästä: Loppuun asti

03.04.2016 18:12 (muokattu 03.04.2016 18:28)
Pekka Leppänen 17.8.1945 -27.3.2016

Mitä voi kertoa ihmisestä, jonka on tuntenut koko ikänsä. Miten rajata luettavaksi tarinaksi  muistot ajasta, yhteisestä tekemisestä, yhteiskunnallisesta työstä ihmisten kanssa. Viime elokuussa, Pekan 70 – vuotis synttäreillä muisteltiin isolla porukalla sitä, miksi tässä on jaksettu olla liikkeellä kaikki nämä vuodet.

Viime vuonna maailman rauhan ja Pekan lisäksi tuhannet suomalaiset viettivät 70- vuotisjuhlaansa. Sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat osallistuivat itsenäisen Suomen rauhan rakentamiseen aikaisempien sukupolvien rinnalla. Rakensivat hyvinvointivaltion yhdessä. Rakensivat solidaarisen pohjoismaisen hyvinvoinnin ja mallin maailmalle, josta vielä poliittisen oikeiston pahasti rampauttamanakin otetaan muualla oppia.

Työ ja ennen kaikkea yhteistyö on sen kaiken perusta. Jos Pekan tapaa toimia pitäisi yhdellä sanalla kuvata, on se ehdottomasti yhteistyö. Olisi mahdotonta kuvitella kenenkään saavan taakseen niin suurta luottamusta, jota Pekka nautti eri yhteiskuntaryhmien keskuudessa, ellei  hän olisi omassa työssään arvostanut ihmisten välistä yhteistyötä. Aina kohtelias ja korrekti, toiset huomioon ottava, tutkii tarkkaan ja pohtii tarkkaan ja minkä aloittaa, tekee sen loppuun asti – näin monet luonnehtivat Pekkaa. Työtä Pekalla riitti, monella saralla, loppuun asti.

Synnyinseudulle Konneveden mökille suuntautuivat Pekan leporeissut työrupeamien välillä. Akut latautuivat järvimaisemissa saunoen, sienestäen, marjastaen ja kalastaen. Sieltä Pekka toi meillekin monet kukkoahvenet ja muut järviherkut.

Puoliso, isä, pappa, veli ja hyvä, huolehtivainen ystävä Pekka tunnettiin varmasti jokaisessa suolahtelaisessa savussa. Tietenkin Pekan tuttava- ja ystäväpiiri oli laaja myös Keski-Suomessa, Suomessa ja maailmalla. Kun meidän suolahtelaiseen savuun syntyi pikkuinen tyttövauva Vappu, sai uusi tulokas Pekalta ja Pirkolta lahjaksi korealaisen potkupuvun ja me vanhemmat saimme suklaata.

Pekkaa, hänen työtään sekä esimerkillistä kykyään yhteistyöhön kaipaa koko Suomen sekava poliittinen kenttä. Me, jotka Pekan tunsimme, tiedämme, että siitä esimerkistä riittää ammennettavaa aina. Paljon on poissa politiikasta ja isosta ihmisyhteisöstä Pekan jätettyä jäähyväisensä.

Jää hyvästi Pekka, hasta siempre!

Sirpa Martins

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy