ÄKS

Sisä-Suomen alueen poliisiasemat ovat varautuneet vuodenvaihteeseen

31.12.2020 12:37
Paukutellaan niitä raketteja vasta sitten, kun niin saa tehdä.

Ravintolat ovat perinteisesti paikkoja, joihin vuoden vaihtumisen johdosta kertyy paljon juhlijoita. Ravintoloiden ollessa rajoitetummin auki juhlinta saattaa siirtyä yksityistiloihin.

 

Vuoden vaihtuessa Sisä-Suomen alueella työskentelee normaalivahvuutta enemmän poliisimiehiä, jotka valvovat sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta että liikennettä ja suorittavat hälytystehtäviä.

Aikaisempien vuodenvaihteiden tilastot osoittavat hälytystehtävien kaksinkertaistuvan verrattaessa niitä esim. normaaliin viikonloppuun. Tyypillisimmät tehtävät ovat huonokuntoisiin päihtyneisiin liittyviä, pahoinpitelyt ravintoloissa tai kadulla sekä kotihälytykset. Myös erilaiset ilotulitteilla aiheutetut vahingot ja häiriöt työllistävät poliisia perinteisesti ympäri poliisilaitoksen aluetta.

Liikenteenvalvonta

Liikenteenvalvonnassa painopiste on rattijuopumusvalvonnassa sekä liikenneturvallisuutta vaarantavassa ajotavassa, kuten nopeuksissa, ohituksissa sekä ajoneuvojen etäisyyksissä. Autolla liikuttaessa on syytä varata mukaan aina selvä kuljettaja, joka on sitoutunut olemaan selvänä koko matkan ajan sekä varata keliolosuhteiden vaatimusten mukaisesti riittävästi aikaa matkustamiseen.

Järjestyksenvalvonta

Poliisi puuttuu muita uudenvuodenjuhlijoita häiritsevään käyttäytymiseen, mutta hauskanpito on tietenkin sallittua. Poliisi puuttuu lainvastaiseen ilotulitteiden käyttöön. Laissa vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudessa ilotulitteet ja yleensä lainvastainen toiminta on käsitelty selkeästi. Turvallisten ja laillisten ilotulitteiden käytössä on huomioita erityisesti sekä ikärajat että ajalliset ja alueelliset rajoitukset.

Pelisäännöt ilotulitteiden käytössä vuodenvaihteessa 2020-2021

Uudenvuoden juhlintaan on kuulunut perinteisesti miltei vuosi vuodelta lisääntynyt ilotulitusvälineiden käyttö. Vuosittain ilotulitteista on aiheutunut erilaisia vahinkoja ja vammoja, jopa pysyviä. Ilotulitteilla on tehty ilkivaltaa ja niillä on aiheutettu yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavia tilanteita

Ilotulitteiden käyttö

Uudenvuoden vaihteessa 31.12.2020 klo 18.00 – 1.1.2021 klo 02.00 välisenä aikana ei ilotulitteiden käytöstä tarvitse ilmoittaa pelastusviranomaisille eikä tavanomaisten ilotulitteiden käyttäjän tarvitse hakea niiden käyttöön erillistä poliisin lupaa. Tampereen ja Jyväskylän keskustoissa ilotulitteiden käyttö on edellä mainitulla tavalla kokonaan kielletty.

Muina aikoina järjestettävästä ilotulituksesta on tehtävä ilmoitus paikalliselle pelastuslaitokselle (Pirkanmaan pelastuslaitokselle tai Keski-Suomen pelastuslaitokselle).

Ilotulitus on kielletty Tampereen ja Jyväskylän ydinkeskustan alueella

Ilotulitteiden käyttö edellyttää aina maanomistajan lupaa.

Keski-Suomen pelastuslaitos on kieltänyt ilotulitteiden käytön Jyväskylän ydinkeskustassa seuraavien katujen rajaamalla alueella: Yliopistonkatu – Harjukatu – Tapionkatu – Puutarhakatu – Tourukatu – Heikinkatu – Rantaväylä – Vaasankatu – Hannikaisenkatu, Haarakatu – Seminaarinkatu – Vaasankatu.

Tampereen ja Jyväskylän ydinkeskustoja koskevat kiellot johtuvat siitä, että useampana vuonna aiemmin ilotulitteiden käyttö on aiheuttanut erityisesti näillä alueilla huomattavia häiriöitä, vahinkoja sekä muuta yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavaa käyttäytymistä mm. vahingontekoa / ilkivaltaa.

Kuka saa hankkia ja käyttää ilotulitteita?

Käytännössä kaikkien ilotulitteiden (raketit, roomalaiset kynttilät, padat, tähtipommit yms.) ikäraja on 18 vuotta.

16.12.2009 voimaan tulleen lainmuutoksen myötä ilotulitusvälineitä saa hankkia ja pitää hallussa vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Niitä ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille. On huomioitavaa, että lain muutoksen myötä mitään ilotulitteita ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille. Lisäksi suojalasien käyttö on pakollista lainmuutoksen myötä ja niiden käyttämättä jättämisestä voidaan kirjoittaa sakko. Vanhempien tulee huolehtia siitä, ettei ilotulitteita luovuteta alaikäisten yksin käytettäväksi.

Muunlaisia kuin Turvatekniikan keskuksen hyväksymiä ilotulitteita ei saa käyttää.

Hätärakettien käyttö ilotulitusvälineinä on kielletty. Hätärakettien aiheettomassa käytössä tekijä syyllistyy rikoslain 34 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun perättömään vaarailmoitukseen.

Turvallisuus

Ilotulitteiden käytössä on aina noudatettava erityistä varovaisuutta. Ilotulitteita ei saa heittää yleisön joukkoon tai käyttää yleisön joukossa. Niitä ei myöskään saa käyttää käyttötarkoituksen vastaisesti suunnata ihmistä kohden. Ilotulitteiden virheellisestä käytöstä saattaa loukkaantumisen lisäksi olla seurauksena tulipalo.

Ilotulitteen suuntaamista toista ihmistä kohden tai ilotulitteen heittämistä yleisön joukkoon ei pidetä ilotulitteen huolimattomana käsittelynä, vaan tahallisena ja rangaistavana tekona.

Nämä neuvot on hyvä muistaa:

1) Ilotulitusvälineitä saa hankkia ja pitää halussaan vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Niitä ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille.

2) Noudata käyttöaikaa ja käyttöpaikkoja koskevia rajoituksia. Ilotulitteiden käyttö on sallittua 31.12.2019 klo 18.00 – 1.1.2020 klo 02.00 välisenä aikana. Muina aikoina on tehtävä ilmoitus paikalliselle pelastuslaitokselle.

3) Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka siten, ettei se aiheuta vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille eikä muullekaan omaisuudelle, eikä kohtuutonta haittaa esim. metelistä kärsiville ihmisille tai koti- ja lemmikkieläimille.

4) Lue ilotulitteen käyttöohjeet ja noudata niitä. Kiinnitä erityistä huomiota rakettien turvalliseen suuntaamiseen ja ilotulitteiden sytytystapaan. Poistu ohjeiden mukaisesti tuotteen luota turvalliselle etäisyydelle.

5) Käytä suojalaseja ja sytytyspuikkoa. Suojalasien käyttö on pakollista.

6) Älä sytytä sisätiloissa ulkokäyttöön tarkoitettuja ilotulitteita.

7) Älä laukaise ilotulitteita asuinrakennuksen parvekkeelta.

8) Älä muuntele tai yhdistele millään tavalla kaupasta ostettuja tuotteita. Jos tuote ei toimi, odota vähintään 10 minuuttia. Älä käytä viallisia tai toimimattomia tuotteita, vaan palauta ne ostopaikkaan.

9) Älä luovuta ilotulitteita alaikäisten tai päihteiden vaikutuksen alaisten käytettäväksi.

10) Lapsien ei pidä kerätä räjähtäneitä tai räjähtämättömiä ilotulitteita vaan jättää se vanhempien tehtäväksi.

Turvallista Uutta Vuotta!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy