Sumiaisissa ollaan seurattu huolestuneina Sumiaisten terveysaseman mahdollista lakkauttamista. Terveysasema on hyvässä kunnossa ja omalääkärijärjestelmä on toiminut Sumiaisissa jo monen vuoden ajan. Tuttu hoitohenkilökunta antaa potilaalle tehokasta hoitoa ja säästää aikaa, kun potilaan aiempi terveystilanne on lääkärille ennestään selvillä.
Sumiaisissa asuu paljon ikäihmisiä, joiden hoitoon pääsemisestä kyläläiset ovat huolissaan. Vaatii suurta vaivannäköä ikäihmiseltä järjestää lääkäriaikaa Äänekoskelta, pitkää odottelua lääkärille ja taksikyytiä Äänekoskelle ja takaisin. Kaiken lisäksi Sumiaisissa toimii tällä hetkellä vain yksi taksiyrittäjä.
Kyläläiset pelkäävät myös, että Sumiaisten terveysaseman mahdollinen lopettaminen vaikuttaisi parhaillaan myynnissä olevien Kukkoniemen tonttien myyntiin sekä lapsiperheiden haluun asua viheralueella.
Sumiaisten kyläyhdistys pohtii, saavutettaisiinko terveyaseman osittaisellakaan sulkemisella lopulta todellisia säästöjä. Sumialaiset kun tarvitsevat joka tapauksessa terveydenhuoltoa jatkossakin. Tulisiko tyhjilleenjäävän terveyaseman tiloihin joku kunnallinen toiminto ja mitä rakennuksen muuttaminen muuhun käyttöön maksaisi.
Sumiaisten kyläyhdistys järjestää keskustelutilaisuuden huomenna tiistaina 15. päivä klo 18 Sumiaisten koulun liikuntahallilla. Mukana myös kaupungin edustajia.