Suolahden kyläpäivät toivat Wanhalle Asemalle vipinää ja vilskettä sekä höyryvehkeiden tuoksua.
Suolahden kyläpäivillä juhlistettiin kesää, pikkukaupunkia ja yhteisöllisyytttä lauantaina 7. elokuuta. Heli Möller kertoi puheessaan huomanneensa, miten negatiivinen puhe on vuosien mittaan vähentynyt ja ilmassa on positiivisen asennemuutoksen taikaa.
– Olemme havainneet miten kuntaliitoksen tuomat leveämmät hartiat ovat mahdollistaneet tällekin alueelle isot investoinnit, kuten uuden koulun, päiväkodit, vanhusten palvelutalon, jäähallin… Nuo kaikki investoinnit ovat takaamassa ja turvaamassa alueen elinvoimaa ja tulevaisuutta, Möller kuvasi.
Suolahden SPR:n ensiapuryhmän Riinukka Liimatainen päivysti Nallesairaalassa, jossa siteen, lastan tai laastarin sai tassuunsa monenlainen pehmoeläin päivän aikana.
– Täällä on nyt pupua, koiraa ja nallea tarkkailussa. Ajan henki näkyy pehmopotilaissakin, yksi koronanäytekin on saatu ottaa tänään, Liimatainen raportoi.
Ihmisvilinä ylitti myös kyläyhdistyksen odotukset. Heti aamusta paikalle saapui paljon väkeä, ja päivän mittaan liikenne Wanhan Aseman alueella ei juuri hiljentynyt.
– Kyläyhdistys on tehnyt taas ison työn paikallisten toimijoiden kanssa, kiitteli Leena Mäkinen.
Suolahden kyläpäivät 7.–8.8.2021. Katso ohjelma täältä.
Katso kuvagalleria hulinasta!
- Heli Möller pitää puhetta.
- Höyryveturi innosti.
- Höyryveturin tunnelmaa.
- Vanhaa tekniikkaa.
- Reippaat resiinakuskit.
- Veturitallissa on projekteja.
- Myös vanhat autot esiintyivät.
- Ravintolavaunun tunnelmaa.
- Talkoolaisten nakkikeitto höyrysi heti aamusta.
- Pienet naapurit.
- Lettu lautasella, nyt kelpaa.
- Martat paistoivat lettuja parempiin suihin.
- Urhon pisteellä kisailtiin kiekossa, tottakai.
- Paikalla myös Suolahden Urho.
- Wanhoja vehkeitä!
- Nallesairaalassa paikattiin koiran häntää.
- Tuulisella säällä ilmapalloistaan sai todella pitää kiinni.
- Ilmapalloeläimet tekivät kauppansa.
- Suolahden kyläyhdistys paistoi lettuja kyläpäivillä 2021.
- Seurakunnan kahvikojulla riitti vipinää.
- Ala-Keiteleen Kennelkerhon Match Show’ssa heiluivat hännät ja korvat.
- Vesipelastajat myös paikalla.
- Matti Virtanen viimeistelee ekologista siirtolapuutarhamökkiään.
- 4H:n kioskissa tarjottiin jäätelöä ja muita herkkuja.
- Siirtolapuutarhan avoimissa ovissa pääsi ihailemaan kukkaloistoa.
- Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki villitsi väkeä suoraan huutoon.