Äks soittaa Suolahden Alkoon ja onnittelee.
– Kiitos vaan, mutta mistäs meitä onnitellaan, sanoo ilahtunut ja hiukan hämmentynyt myymälänhoitaja Jukka Viljakainen.
– Teillä on sunnuntaina 80-vuotisjuhlat.
– Ai niinkö! Eikös ne olleet jo aiemmin.
– Myyntilupa heltisi toukokuussa, mutta Alko avasi ovensa Suolahdessa 10. kesäkuuta 80 vuotta sitten, ÄKS valottaa.
Valtion alkoholiliikkeen tarina alkaa joulukuun 1931 kansanäänestyksestä, joka kumosi kieltolain. Valtio tarvitsi rahaa kassaansa, ja viinan myynnillä sitä sai helposti. Alko tuli ensin Suolahteen, Äänekoski sai odottaa omaansa kuusi vuotta kieltolain kumoamisen jälkeen. Tänään sunnuntaina Suolahdessa on saanut käydä pitkäripaisessa tasan 80 vuoden ajan.
Ynseää kaupantekoa
1932 eduskunta kumosi kieltolain äänin 120-45 ja väkijuomalaki vahvistettiin saman vuoden helmikuussa. Valtion omistamalle Oy Alkoholiliike Ab:lle annettiin yksinoikeus tuoda, viedä, valmistaa ja myydä alkoholijuomia. Ensimmäiset alkoholimyymälät avasivat ovensa 5.4.1932 klo 10. Kieltolaki kumottiin vain osittain, sillä viinakauppoja perustettiin kaupunkeihin ja kauppaloihin. Maaseutu pidettiin kuivana 1960-luvulle saakka, siellä alkoholin myynti ja anniskelu olivat kiellettyä. Edes kirkonkyliin ei viinakauppoja perustettu.
Suolahden pörssitalossa, Satamakadun ja Asemakadun risteyksessä, avattiin viinakauppa vain vajaa kaksi kuukautta myöhemmin, 10.6. 1932. Suolahti sijaitsi hyvien liikenneyhteyksien varrella: oli rautatie ja vesiliikennettä. Ensimmäisenä paikallisjohtajana toimi Juho Murtonen, vuoteen 1938 saakka.
Suolahteen haettiin tolppailmoituksella myyjää. Koska rouva Jenny Lahden mies oli työttömänä, hän päätti hakea paikkaa – ja sai sen. Myöhemmin paljastui, että hän oli ainoa hakija. Jenny Lahti valittiin varamyyjän vakanssille, koska naimisissa olevat naiset eivät saaneet silloisen lain nojalla toimia varsinaisina myyjinä.
– Siihen aikaan viinakaupanmyyjä, varsinkaan nainen, ei nauttinut arvostusta työssään. Siinä taisivat ystävät kaikota, kertoo Suolahden alkossa vuodesta 1966 aina vuoteen 1994 työskennellyt Maija Piitulainen.
Alkoholin ostamista ei tehty houkuttelevaksi. Myymälät kautta linjan olivat tarkoituksellisesti sisustettu kolkoiksi ja luotaantyöntäväksi. Yleisvärinä oli synkkä vihreä. Viinaa ei saanut mainostaa, joten pulloista ei saanut edes etiketit näkyä. Ainoastaan pullojen pohjat pilkottivat hyllyissä. Asiakkaalle ei saanut kertoa tuotteista, eikä juhlapäivien aukioloaikoja saanut paljastaa. Asiakas maksoi ostoksensa ja sai kuittia vastaan tiskiltä pullon. Pullo käärittiin nopeasti pakolliseen paperiin. Sota-ajalla oli vaikutus myös alkoholipolitiikkaan. Vuonna 1943 luotiin asiakkaiden tarkkailujärjestelmä viinakortin avulla, joka oli käytössä aina vuoden 1970 loppuun saakka. Jos väärinkäytöksiä ilmeni tai niistä heräsi epäilyjä, henkilökunta saattoi ottaa kortin kuivumaan.
– Viinakortti haettiin alkosta ja kyllä niitä kortteja jouduttiin hyllyttämään jos rikkoi alkoholilakia, muistelee Piitulainen.
Toinen tarina on se, kun keskiolut vapautettiin vuonna 1969.
– Kun kaljaa sai ostaa ruokakaupasta, oli murheellista nähdä, kuinka pian naisten tissuttelu ryöstäytyi käsistä, pienessä kauppalassa se oli helposti nähtävissä. Ei mennyt kuin vuosi keskioluen vapautumisesta, niin naiset alkoivat käymään alkossa viiniostoksilla.
Suolahdessa on ostettu väkijuomia pörssitalon lisäksi Matti Väisäsen rakennuttamasta liiketalosta Keiteleentiellä ja Suopunkina tunnetusta rakennuksesta. Tänään hankinnoilla voi käydä S-Marketin kylkeen tulleesta myymälästä.
Lähde: Matti Häikiö: Alkon Historia 2007
