Suolahden uuden yhtenäiskoulun budjetin ylittänyt hinta-arvio siirtää rakentamisen aloittamista tältä syksyltä todennäköisesti maalis–huhtikuulle.
Tekninen lautakunta käsittelee keskiviikon 20. heinäkuuta kokouksessa Suolahden yhtenäiskoulun hankesuunnitelmaa ja siihen liittyvää hinta-arviota.
Kaupungin tekninen johtaja Tommi Rautjärvi arvioi, että kaupunginhallituksen helmikuussa otto-oikeudellaan tekemä päätös Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman uudelleenvalmistelusta tulee siirtämään rakentamisen aloittamista reilusti ensi vuoden puolelle.
– Nyt suunnittelua tehdään alusta ja vaatimuksia ollaan minimoimassa, jotta hanke pysyy budjetin määräämissä raameissa. Syksyn mittaan uusien suunnitelmien pitäisi tarkentua niin, että urakkakilpailutus voidaan aloittaa vuodenvaihteessa ja urakoitsija valita alkuvuodesta, Rautjärvi avaa hankkeen etenemistä.
Yhtenäiskoulun rakentaminen pääsisi näin ollen alkamaan talvipakkasten väistyttyä maalis-huhtikuun tienoilla.
Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan alkuvuodesta pääasiassa siksi, että hankesuunnitelman hinta-arvio ylitti talousarvion budjettinsa noin 1,4 miljoonalla eurolla.
Muokattu 20. heinäkuuta kello 11.27: Lisätty tarkennuksia kaupunginhallituksen käyttämän otto-oikeuden taustoista ja linkit aiempiin uutisiin.
Lisää aiheesta:
15.2.2016 Koohoo käytti otto-oikeuttaan: Suolahden yhtenäisperuskoulu uudelleenvalmisteltavaksi