ÄKS

Suolahden yhtenäiskoulun hankesuunnitelma palaa käsittelyyn – ”Rukataan niin, että kustannukset saadaan alas”

17.02.2016 18:02
Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan Suolahden yhtenäiskoulua koskevassa asiassa. Koohoo myös moitti lautakuntia käsittelyn vajavaisuudesta.

 

– Teimme päätöksen saatavilla olevilla lähtötiedoilla ja saimme kaikki tiedot, joita halusimme käsitellä, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ilkka Kovanen sanoo.

–Asia käsiteltiin niin hyvin, kuin se tämän esityksen pohjalta voitiin käsitellä,  kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja Seppo Ruotsalainen sanoo.

Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiän mukaan hankesuunnitelma käsiteltiin kasvun ja oppimisen lautakunnassa oikeaoppisesti.

– Lautakunnan tehtävä on tässä vaiheessa ottaa kantaa lähinnä yhtenäiskoulun toimintoihin ja tilasuunnitelmaan. Telakkakadun tontin haasteista johtuen meillä oli alustava kuva, johon rakennukset oli sijoiteltu. Tämän kuvan minä sitten pyydettäessä esitin, vaikka se ei sinänsä kuulunut asiaan, Härtsiä sanoo.

Otto-oikeutta käytettiin kaupunginhallituksen mukaan pääasiassa siksi, että hankesuunnitelman hinta-arvio on 1,4 miljoonaa euroa enemmän kuin talousarviossa hankkeelle arvioitu budjetti.

­– Ei sen tietenkään ihan noin paljon tarvitsisi mennä yli. Mutta kun ollaan tässä hankevaiheessa, niin olemassa ei ole vielä  täsmällisiä suunnitelmia, Kovanen sanoo.

– Kaupunginhallitus toimi tässä tilanteessa aivan oikein, koska hinta-arvio on selvästi mennyt yli. Ei hinta-arvion pitäisi ihan noin paljon mennä yli missään vaiheessa, Ruotsalainen sanoo.

 

HANKESUUNNITELMAN hinta-arvion ei missään tapauksessa ole lopullisen rakentamisen pitävä hinta, vaan se voi muuttua vielä monesti matkan varrella.

– Taloussuunnitelmassa oleva hinta on arvio sen hetkisten suunnitelmien pohjalta, ja se liittyy paljon myös rahoitusmalliin. Hankesuunnitelman aikana tilanne tarkentuu, ja seuraava vaihe on suunnittelu, jossa pyritään siihen hintaan, mikä talousarviossa on tehty. Mikäli suunnitelmissa näyttää siltä, että hanketta ei yksinkertaisesti voi toteuttaa talousarvion määräämien rajojen sisällä, on lisätalousarvion paikka, Härtsiä sanoo.

Lautakuntien esittelytekstissäkin on eritelty, mitkä seikat tuovat hankkeelle suuremman hinnan.

– Siellä on esimerkiksi pyritty puurakentamiseen, mikä on kaupungin itsensä asettama arvo. Arvoista voidaan tietenkin luopua, mikäli halutaan tehdä tiettyyn hintaan, Kovanen sanoo.

 

KAUPUNGINHALLITUKSEN MOITTEET lautakunnille on myös otettu huomioon, vaikka varsinaista laiminlyöntiä ei asiassa olekaan tapahtunut.

– Kaupungillahan on käynnissä prosessien tarkentaminen ja ehkä nyt on sitten syytä tarkentaa tätä hallinnollista prosessia. Mutta tässä ei ole  mitään dramatiikkaa. Otto-oikeuden käyttäminen on normaali käytäntö, Härtsiä sanoo.

– Varmastikin nyt kaupunginhallituskin katsoo myös omia päätöksiään tarkemmin, Kovanen sanoo.

Kaupunginhallituksen päätös käyttää otto-oikeutta johtaa hankesuunnitelman uudelleen tarkasteluun ja sen uudelleen käsittelyyn lautakunnissa.

– Virkamiehet ovat antaneet tiukan ohjeistuksen, niin kyllähän asia nyt käsitellään huolella uudestaan, Kovanen sanoo.
– Todennäköisesti hankesuunnitelmaa rukataan nyt niin, että kustannukset saadaan alas, Ruotsalainen toteaa.
– En osaa sanoa, miten otto-oikeuden käyttäminen vaikuttaa aikatauluihin. Sama tilanne oli kuitenkin aikoinaan muun muassa Kellosepän päiväkodin kanssa, eikä siitäkään syntynyt ongelmia, Härtsiä sanoo.

Vastaa

  1. tolkun ihminen sanoo:

    Mites uusi tk joka tuo joka vuosi tappiota 2milj.? Eikö se pitänyt olla toisin päin?
    Entäs kouluverkko laskelmat? Ne vasta mielenkiintoiset onkin?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy