ÄKS

Suolahdessa pistettiin tuulemaan – Wanha Asema sai valoa ikkunaan ja junaradan varrelta vesottiin tyylikkäitä joulukuusia

12.12.2020 19:38
Radanvarsi ja itse rata on hyvinkin metsittynyt, Suolahden kyläyhsitys pisit raivaustalkoot pystyyn. Kuva: Esa Happonen.

Suolahden Kyläyhdistys pisti tuulemaan talvisen lauantaipäivän ratoksi. 

 

Moni on jo ennättänyt kaipailla valoja Wanhan Aseman ikkunoihin. Huutoon on vastattu, kun kyläyhdistyksen naisväki kävi ripustamassa ikkunoihin pitsitähtösin somistetut valokranssit.

– Patterilla toimivat, ettei ole arvotalolle vaaraksi, Leena Mäkinen sanoo.

Keskustelu kääntyy myös Suolahden pimeänä seisovan kaungintalon suuntaan.

– Siellä oli aina ennen kaksi sähkökynttilää joka ikkunalla, mutta enää eivät siellä pala, vaikka järjestelmä olisi helppo kytkeä päälle. Kerran kävimme laittamassa valot päälle, mutta enää ei saa niin tehdä, talkoolaiset harmittelevat.

Kyläyhdistys sai luvan kaupungilta ja Väylävirastolta käydä vesomassa kuusia tippatehtaalle vievän, mutta ei enää käytössä olevan radan varrelta.

– Ja hyviä kuusia olikin! Kyläyhdistys myy joulukuusia edulliseen hintaan Suolahdessa, uudessa lättähattuhallissa ensi maanantaina alkaen klo 15-18 välisenä aikana. Myyntiä piisaa niin kauan kuin kuusia riittää. Kuusia ostamalla on tukemassa kyläyhdistyksen toimintaa, puheenjohtaja Markku Waris vinkkaa.

Radanvarren siistimisellä on tarkoitus. Mielessä siintää ajatus juna-laiva reitille. Käyttämätön rata on hyvässä kunnossa, joten sillä voi päästellä vaikkapa höyryjunan tai lättähatun kyydissä.

– Tavoitteena on, että saataisi juna kulkemaan rataa pitkin Tippalaan. Päätepysäkiltä olisi pieni kävelymatka ja sitten voisi hypätä höyrylaivan kyytiiin ja tulla takaisin satamaan.

Mikä olisikaan mukavampi rengasmatka kesäisessä säässä, lintujen laulessa, laineiden liplatellessa ja junan pillin soidessa? Nyt aletaan haaveilemaan!

Kuusia myydään Suolahden Wanhalla Asemalla, lättähattuhallissa maantaista alkaen klo 15-18.

Suolahden Wanha asemrakaennus sai valoa ikkunaan.

Nyt on nättiä!

Vastaa

  1. Jorma Kiviranta sanoo:

    Hienoa toimintaa Suolahden Kyläyhdistykseltä💪👍

  2. Kirsi sanoo:

    Hieno juttu. Ihanat suunnitelmat. Näitä pitää arvostaa. Vanha kaupungintalo. Voi kun olisi toimintaa,sielläkin.

  3. Jarkko Pasanen sanoo:

    Ei taida Tippalaan menevällä kyydillä olla suurta kysyntää.Keitele-museo oy on selvitellyt mahdollista reitin avaamista vanhalle Suolahden tervatehtaalle.Tosin siinä on monta asiaa ennen mahdollisuutta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy