Suolahti saa oman tämän vuoden aikana oman K-supermarketin. K-market Suosikissa on aloitettu muutostyöt kaupan muuttamiseksi uuteen kokoluokkaan.
Suolahden K-kauppiaina aloittavat lokakuun alussa Antti Hannula ja Mari Tyvimaa. Nykyiset K-kauppiaat Mika ja Tiina Lankinen siirtyvät marraskuussa avattavan K-citymarket Äänekosken K-kauppiaiksi. K-supermarket avautuu Suolahdessa loppuvuodesta.
Muutostyöt ovat alkaneet takatiloista ja kaupan puolelle tulee myös muutoksia. Asiakaskiertosuunta muuttuu päinvastaiseksi. Hedelmät ja vihannekset sijoittuvat ensimmäiseksi asiakaskierrossa ja leipätuotteet seuraavaksi. Myös kalusteet uusiutuvat.
– Uudistuksen myötä kauppa uudistuu täysin ja vastaa kovenevan kilpailun haasteisiin. Palvelutiski on meille jatkossakin kunnia-asia, Antti Hannula kertoo.
Henkilökuntaa on kauppiasparin lisäksi 14 henkilöä. Lisäpalveluna kaupassa on Veikkauksen On Line-palvelut.


























