Taapelihippasta ja kuminauhatwistiä

Sahanmäen kersat kokoontuivat muistelemaan kolttosiaan.

 
Äänekoskella on ollut muitakin tehtaan työläisten asuinalueita kuin Pukkimäki.  Sahanmäen kolmen talon minilähiö sijaitsi samoissa maisemissa, johon uusi biotuotetehdas nyt nousee.

1930-luvun taitteessa valmistuneet talot ympäristöineen tarjosivat enemmän virikkeitä lasten kasvaa kuin nykyiset leikkipuistot ja ohjattu leikkikenttätoiminta.  Jos Henttalan mäki ja näkötorni alkoivat kyllästyttää, lähdettiin leikkimään taapelihippasta vieressä sijainneelle Metsäliiton sahalle. Jännitystä leikkiin toi sahan vahti, joka hätisteli kersoja pois.

Meno Sahanmäellä oli kokolailla huoletonta. Valvovia silmiä oli vähän, koska useimmat vanhemmat olivat töissä. Vanhemmilla oli kuitenkin kirjoittamaton sopimus siitä, että jokaisen vanhemman sana päti kaikkiin lapsiin. Jos jonkun isä tai äiti komensi omaa kersaansa, kaikki pihan kersat tottelivat.
HYVÄT leikkipaikat ja hyvä meininki houkuttelivat Mannilankin lapsia paikalle. Päivät kuluivat rönttöstä, piilosta ja peilistä leikkien. Ja löysipä kuminauhatwistkin tiensä myös Sahanmäelle. Rahapeleistä tunnettiin vain teikkaus. Ennakkoluulottomista ruokakokeiluista esiin nousi tapaamisessa naapurin Pobedan pakoputkessa savustettu närhenliha.

Ajatus sahanmäkeläisten kokoontumisajosta oli  Asta Sällisen (os. Monthan). Ajatus muhi hänen päässään jonkin aikaa ennen kuin hän rohkaistui esittämään ideansa Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajalle Timo Enäkoskelle. Timo toimi kokoonkutsujana ja johdatteli puhetta ravintola Willessä, jonne oli kokoontunut parisenkymmentä Sahanmäellä asunutta lasta ja yksi vanhemman polven sahanmäkeläinen, Asta Tarvainen.  Sahanmäkeläisten tarina päätettiin koota yhteen ja dokumentoida tulevien polvien ihmeteltäväksi.

Sahanmäen talot purettiin 1980-luvun alkupuolella Metsä-Botnian kartonkitehtaan tieltä. Monet muuttivat Sahanmäeltä Markkamäkeen, jossa jotkut heistä jatkoivat yhteiseloa tonttinaapureina.