Taidemuseon syksy käynnistyi värikkäästi, kun Soni Miekkavaaran 32 metsästä inspiraation saaneita teoksia ripusttettiin seinille.
Soni Miekkavaaran näyttely kantaa nimeä Kuhina. Museonjohtaja Marjo Ahola oli googlettanut, mitä kuhina tarkoittaa.
– Vapaa sanakirjan kertoo, että se on vilkasta, moninaista liikehdintää. Ratkojien mukaan se se on huisketta, hyörinää, häärinää, säpinää, pöhinää, touhua, tiimellystä, vilskettä, vipinää ja vilinää. Suomi sanakirja kertoo, että kuhina on vilkasta toimintaa, liikettä, hörinää, sorinaa, muhinaa tai tungosta.
Avajaisiin saapuikin aivan tungokseen asti vieraita. Ahola kertoi, kuinka hän rekrytoi Miekkavaaran taidemuseon taitelijoiden ketjuun.
– Tapasin Sonin 4. huhtikuuta Käpykolossa, jota hän nyt emännöi. Käytiin katsomassa ateljeetilaa ja tutkittiin teoksia. Tykästyin valtavasti, Ahola kertoo.
Miekkavaara sai Aholalta kutsun taidemuseon kesänäyttelyn avajaisiin, ja tässä tilaisuudessa hän kysyi Miekkavaaraa teoksineen taidemuseolle.
– Ja hän tuli, ja näin nopealla aikataululla. Valmiina hänellä oli kaksi teosta, loput 30 on tehty tämän vuoden puolella, Ahola hämmästelee.
Miekkavaara on kertonut olevansa paatunut metsäpötköttelijä.
– Hän kertoi minulle, kuinka metsän helmoihin on hyvä uppoutua rauhoittumaan ja ammentamaan inspiraatiota. Metsä kuhisee kiehtovia inspiraatioita jos vain osaa olla hiljaa ja aistia, Marjo Ahola sanoo.
Miekkavaara kertoo näyttelyn prosessin olleen kiihkeä ja kiireinen. Hänen kesään on mahtunut muutakin kuin taiteilu, sillä Käpykolo itsessään on työllistänyt kolmen pienen lapsen äitiä.
– Jossain vaiheessa alkoi itseäkin epäilyttämään, saanko kaikki teokset valmiiksi, Miekkavaara naurahtaa.
Metsän helmoissa olo on hyvää vastapainoa kiireelle.
– Kun saan kävellä Kytänsalon saaren metsään ja heittäytyä sammaleen päälle pitkälleen. Korvat soi hetken elämän stressistä, mutta vartin päästä alkaa kuulua kuhina. Jos on oikein hiljaa, voi käydä niin, että kohtaa ilveksen. Näin minulle kävi pari päivää sitten.
Luonto on Miekkavaaralle äärimmäisen mielenkiintoinen juttu.
– Toivoisin, että ihmiset arvostaisivat enemmän luontoa. En halua, että näyttelyni koetaan ilmastokriittiseksi vaan kunnianosoituksena luonnon monimuotoisuudelle.
Kasvien välinen kommunikaatio on aihe, jota Miekkavaaran mukaan pitäisi pohtia enemmän.
– Tämä on todella kiehtova asia, ja osa töistä onkin hämyisempiä, ja niissä käsitellään asioita, jotka jäävät tiedostomattomaan.
Miekkavaara on rakastanu metsässa olemista ja piirtämistä lapsuudesta saakka.
– Taidepolkuni avautui seitsemän vuotta sitten, kun tulin äidiksi. Minussa aukesi portti, jolloin luovuus alkoi tulla ulos minusta hyökyaallon lailla niin maalauksina kuin runoinakin.
Runot ovat osa työskentelyprosessia.
– Ehkä jonain päivänä myös runoni pääsevät luettavaksi, Miekkavaara sanoo.
Marjo Ahola antoi ohjeen näyttelyä katsomaan tulevalle:
– Miettikääpä millä aistilla te vastaanotatte teoksia. Laittakaa mielikuvituksenne leikkimään ja uskaltakaa heittäytyä vuoropuheluun teoksen kanssa.
Kuhina – Soni Miekkavaara Äänekosken taidemuseolla 30.9.-4.12.2025 ti, ke, to, su klo 12-16
