ÄKS

Taimien ja kuulumisten vaihtoa

15.06.2012 12:26




Äänekosken kaupungin ja Suojärven siirtolapuutarhayhdistyksen yhteistyössä järjestämästä taimien vaihtopäivästä taitaa tulla tulevaisuudessa menestys. Taimia on tarkoitus vaihdella taas ensi vuonna, tai mistäpä tietää jos vaikka jo syksyllä.
– Väkeä oli liikkeellä heti aamusta suorastaan kiitettävästi. On hyvä jalkautua välillä tänne ihmisten ilmoille. Tämä on nyt ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma, uskon, että pitkässä juoksussa tämä poikii paikalle väkeä laajemminkin, kertoi tonttipäällikkö Petri Konttimäki tyytyväisenä.
Kaupunki kantoi oman kortensa kekoon pesämunaksi: keväällä istutetut orvokit on tuotu kesäkukkien tieltä vaihdettavaksi tai muuten vaan mukaan otettavaksi.

Tapahtumaan voi viedä kasveja vaihdettavaksi ja samalla voi halutessaan tutustua uuteen siirtolapuutarha-alueesen ja sen asukkaisiin. Siirtolapuutarhan tomerat naiset tarjoilivat kahvia ja kotona leivottua pullaa.
– Myö tehhään näillä pullarahoilla tähän rantaan laituri, ilakoi Helena Pulkkinen.
Myös Tuula Palmamäki on tyytyväinen tapahtumaan.
– Tuttujahan täällä on käynyt, mukava kun käyvät kahtomassa mitä myö täällä touhutaan.
Kahvipöydän ympärillä jutut kävivät perjantain kunniaksi ?hiukan? levottomaksi.
– Meijän pitäs löytää rikkkaat miehet, jotka rakentais nuo mökit valamiiks ja kyntäis maan möyheeksi, Pulkkinen huikkaa.

Jyväskylän Puutarhaseuralla on tapahtumassa yhden miehen infopiste. Sai kysymyksiin vastauksia ja päälle vielä pari tainta. Sumiaisista on paikalle saapunut mahtavan taimilajitelman kanssa Atte Tolmunen, Suojarinteen koulun entinen johtajaopettaja.
– Tämä on kovin tuttu paikka minulle. Minä oon ikäni ollut kiinnostunut kasveista, luonnosta ja biologiasta. Mukavaa, että tämä niemenkärki on saanut arvostusta, eli siirtolapuurtarhan. Sellaista siihen Suojarinteen hyvinä aikoina jo kaavailtiin, Tolmunen muistelee.

Toimittaja kuopasi keikalle lähtiessään kukkapenkistään jalopähkämön ja tulikellukan. Takaisin tullessa auton takapenkillä on orvokkeja, ruusu, suklaaminttu ja karpaattienkello. Ei hullumpi keikka!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy