Näin totesivat seurakuntalaiset, kun kappalainen Katri Vuojus ensimmäisiä työpäiviään Konginkankaalla teki. Eikä Katri käy kiistämään. Odotukset uuden työmaan edessä ovat toiveikkaat.
Konginkankaan kappelissa Katri Vuojuksella on kahdeksan työkaveria kanttorista ja lastenohjaajasta diakoniin? eli ?täti joka ikäluokalle?, kuten Katri naisvaltaista porukkaa luonnehtii. Töihintulotunnelmat ovat hyvät ja luottavaiset. Konginkankaan kappelissa kirkko on keskellä kylää ja seurakunta on mukana ihmisten elämässä.
– Minut on esimerkiksi kutsuttu seurakunnan edustajana kirkonkylän erilaisten toimijoiden kokoukseen. Pidän kutsua viestinä siitä, että seurakunta on ollut mukana siellä, missä kylillä tapahtuu.
Katri Vuojus on ollut viimeksi töissä Jyväskylän ja Pietarsaaren seurakunnissa. Jyväskylässä tulivat tutuksi seurakuntaliitoksen mukanaan tuomat kivut ja luopumisen tuskat. Pietarsaaressa Katri Vuojus sai myös maistaa vähemmistöön kuulumista: hän oli kaksikielisen seurakuntayhtymän ainoan suomenkielisen seurakunnan pappi.
?Minua ei välttämättä ymmärretä, en saa asioitani hoidetuksi, olenko jotenkin tyhmä? Huomasin, miten kielelläkin voi hallita.
Voiko kokemusta hyödyntää omassa seurakuntatyössä?
-Opin siitä sen, että pieni on kaunista, pienellä on oikeus saada äänensä kuuluviin ja oikeus olla oma itsensä.
Hiljaisesti hengellinen
Juureva maalaismeno on Katrille tuttua ja kotoisaa, sillä hän on lähtöisin Lohtajalta, rannikkopitäjästä, joka tosin on nykyään osa Kokkolaa. Meri onkin tutuinta mielenmaisemaa.
?Olen kasvanut pienessä kylässä, vakaassa maalaispitäjässä, jossa kristillinen vakaa meno on ollut luontevaa. Kotona seurakuntaan suhtauduttiin myönteisesti ja vietin lapsuuttani ja nuoruuttani seurakunnan liepeillä, mm. tyttötyöhön osallistuen. ?Teologian opiskelu oli luonteva valinta, mutta varsinainen kutsumus papin virkaan tuli vasta siinä vaiheessa, kun Katri opiskelujen lomassa perehtyi vuoden verran diakoniatyöhön silloisessa kotiseurakunnassaan Helsingissä.
?Näin siinä seurakunnan koko vuodenkierron ja tutustuin ?vanhan ajan? diakonissoihin, realistisiin jalat maassa -ihmisiin. Siinä kasvoin pappiskutsumukseen ja kirkon virkaan.?Katri luonnehtii omaa hengellisyyttään hiljaiseksi ja meluamattomaksi.
– Olen jumalanpalvelusihminen: se riittää, kun on Sanaa, rukousta ja hiljaisuuden viljelyä.?Hengellisiksi esikuvikseen Katri listaa mummon, jonka elämän pohjavireenä oli luonteva kristillisyys, sekä kummitädin, joka kävi Katrin kanssa kirjeenvaihtoa aikuisikään asti.
– Hän otti pienen tytön tosissaan ja osoitti sillä, että olemme kristittyinä tasavertaisia. Lapsityön pappina toimiessani olen muistanut kiitollisena lapsuuteni ihmisiä, jotka puhuivat lapselle kristinuskon perusasioista selkeästi ja kuin tolkulliselle ihmiselle.
Katri Vuojuksen kirjahyllystä löytyy mm. ruotsalaisen Martin Lönnebon kirjoja; hiljainen hengellisyys on vahvistunut Lönnebon rukoushelmien kautta, sanoin kuin Anna Maija Raittilan runojen myötä.
Seurakunta on siellä, missä ihmiset kohtaavat
Konginkankaan kappalaisen virkaan kuuluu lisämausteena seurakunnan viestintäpapin vastuut. Ensimmäiseksi Katri Vuojus listaa sen, että seurakuntalaiset löytävät tarvitsemansa ja etsimänsä tiedon. Lisäksi hän toivoo, että seurakunnan toiminnasta välittyy ? seurakunnan strategian mukaisesti – se, että seurakunta on ihmistä varten
?Seurakunta ei ole palvelulaitos eikä ohjelmatoimisto, vaan ihmisten osallisuuden yhteisö Seurakunta on siellä, missä ihmiset elävät ja kohtelevat toisiaan ihmisiksi.?Vaan mikä on seurakunnan sanoma ja toivo, jota se tarjoaa levottomain aikain ihmiselle?
Katri Vuojus muistuttaa, että viime joulun tilaisuuksiin tuli enemmän väkeä kuin aikaisempina jouluina.
– Muutosten ja epävarmuuden keskellä lohduttaa se, että kirkon sanoma ei muutu. Siitä voi löytyä pysyvä toivo. Jeesus syntyi seimeen tänäkin jouluna, kristinuskon kova ydin on edelleen sama. Maailman muutokset eivät Jumalaa muuta.
Kaarina Heiskanen
