Taitaja9-kilpailun paikalliskarsinta käytiin Pokella, paikalla oli ysiluokkalaisia Äänekoskelta, Karstulasta ja Saarijärveltä.
Taitaja9 on peruskoulun 9.-luokkalaisille tarkoitettu kädentaitokisa, jonka tavoitteena on tukea nuorten ammatinvalintaa ja lisätä kädentaitoa vaativien alojen tuntemusta. Kilpailussa on eri pisteitä, joissa tehdään amiksen eri alojen erilaisia tehtäviä. On puualaa, sähköalaa kuin raksaakin ja montaa muuta. Eri tehtävien merkeissä pyritään myös kasvattamaan ammatillisen koulutuksen vetovoimaa ja päästää ysiluokkalaiset tutustumaan eri aloihin, jos kilpailusta löytyisikin se oma juttu.
Osallistujat ovat jo koulussa etukäteen harjoitelleet karsintoja varten. Myös seuraava aluekilpailu järjestetään Äänekoskella, johon tästä sakista lähtevät ensimmäiseksi sijoittuneet Prinsessat (Koulunmäki), Raakapakastepullat (Saarijärvi) ja Team Jalkasilsa (Saarijärvi). Aluekilpailusta jatkoon päässeet kisailevat huhtikuussa finaalissa Lahdessa.
Katso video kisoista tästä!

Voittajajoukkue Prinsessat sai palkinnoksi hienot reput.