40-vuotias Äänekosken Taiteilijaseura järjestää jäsenilleen, ja muille taidefaneille reissun Tallinnaan syyskuussa.
– Mukaan pääsevät kaikki halukkaat, ei tarvitse olla Taiteilijaseuran jäsen, muistuttaa puheenjohtaja Marjut Kinnunen.
Taiteilijaseura ei ole vuosikymmeniin järjestänyt taidematkoja Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta kotimaata on suhattu ristiinrastiin sitäkin tunteikkaammin. Viime keväänä Taiteilijaseura kävi tutustumassa Edvard Munchin näyttelyyn Helsingissä. Mukana oli kolmisenkymmentä innokasta taideharrastajaa, ja samankokoista porukkaa odotetaan Tallinnaankin mukaan.
– Reissuun sisältyy bussikuljetukset, laivapaikat, majoitus hotellissa ja sisäänpääsy ainakin yhteen taidenäyttelyyn. Suunnittelemme parhaillaan kivaa tekemistä paikan päälle. Siellä ollaan kuitenkin kaksi kokonaista päivää.
Äänekosken Taiteilijaseura täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja Tallinnan matka on hieno tapa juhlistaa kuluneita vuosia.
– Myös marraskuussa Hoikkassaliin avattavan vuosinäyttelyn avajaisissa vähän kilistellään laseja seuran kunniaksi, Kinnunen lupaa.
Äänekosken Taiteilijaseuran Taidematka Tallinnaan 25.–27.9
Sitovat ilmottautumiset 24.8. mennessä osoitteeseen katja.laajala@gmail.com.
Lisätietoja Marjut Kinnuselta 044-5445923