Pub Markus järjestää keväällä sarjan meneviä open mic-iltoja.
Tarkoitus on antaa kaikenlaisille esityksille 15 minuuttia valokeilassa. Kirjaimellisesti.
– Mitä nyt vaan ehtii vartissa vetää, niin saa vetää. Voi stripata, laulaa, lausua runoja tai vetää stand upia. Jos aikoo bändinä lavalle, on otettava huomioon, että roudaus ja soundcheck pitää mahtua siihen varttiin, pubiloitsija Jore Sohlman selvittää.
Lavalta tulee löytymään peruskalustoa, kuten pari mikrofonia ja kitaravahvistin, joilla pääsee hyvin alkuun. Esiintymispaikkansa illan aikana voi varmistaa ilmoittautumalla etukäteen. Mutta lavalle voi yrittää nousta myös ex tempore-meiningillä, mikäli illan line up ei ole täynnä.
Open mic-illalle yritetään vielä keksiä kuvaava nimi, jotta kaikki ymmärtäisivät, ettei lava ole pelkästään koomikoiden käytössä.
– Tarkotus on, että tulisi kaikennäköistä esiintyjää ihan laidasta laitaan. Aluksi varmaan yritetään pyytääkin tiettyjä tyyppejä lavalle, että saadaan homma käyntiin, Jore sanoo.
Näillä näkymin open mic-ilta järjestetään tulevana keväänä joka toinen torstai. Jokaisen illan päätteeksi arvovaltainen tuomaristo valitsee yhden ja yleisö yhden jatkoon menijän. Finaalin voittaja saa palkinnoksi 500 euroa ja koko illan keikan Pubiin.
– Ja kyllähän tämä on hyvä tapa etsiä pubille esiintyjiä. Jos on tarpeeksi hyvä, niin tietenkin voidaan ottaa esiintymään, vaikkei voittaisikaan, Teppo Seppänen sanoo.
Kaikki säännöt ja suunnitelmat eivät vielä ole selvillä, mutta ne tulevat tuonnempana näkyviin Pubin sivuille ja facebookiin.
– Mutta se tiedetään, että tapahtumiin on vapaa pääsy, Seppänen sanoo.
Jos halajat kokeilemaan onneasi lavalla, ilmottaudu sähköpostilla teppo@pubmarkus.fi.