ÄKS

Tapani Hämäläinen ykkösenä talousjohtajakisassa

03.12.2015 10:16
Valintaryhmä ehdottaa talousjohtajan virkaan vs. talousjohtaja Tapani Hämäläistä. 

 

Talousjohtajan viran hakuaika päättyi 24. marraskuuta. Talousjohtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 9 henkilöä, joista 8 täyttää viran kelpoisuusvaatimukset.

Valintaryhmä päätti 26. marraskuuta kutsua hakijoista haastatteluun insinööri (YAMK) Tapani Hämäläisen, hallintotieteiden ja yhteiskuntatie- teiden maisteri Salla Mannin sekä kauppatieteiden maisteri Juha Tuikkasen. Haastatteluun kutsutuista Juha Tuikkanen perui kuitenkin hakemuksensa ennen haastattelua.

Haastattelujen jälkeen valintaryhmä esitti talousjohtajan virkaan valittavaksi koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella insinööri (YAMK) Tapani Hämäläisen.

– Tapanilla on monipuolista kokemusta hankinnoista sekä rahoitusasioista. Hän tuntee myös yritysmaailmaa, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 7. joulukuuta ja tekee ehdotuksen valtuustolle, joka kokoontuu heti hallituksen jälkeen.

Mikäli Hämäläinen valittaisiin virkaan hänen kohdallaan ei sovellettaisi koeaikakäytöntöä.  Kuuden kuukauden koeajan katsotaan täyttyneen, koska Tapani Hämäläinen on hoitanut talousjohtajan viransijaisuutta 16.2.2015 alkaen.

Vastaa

  1. Peksi sanoo:

    Tämäpä yllätys. Olisi voinut tehdä valinnan jo suorilta, nämä on niin nähty.
    Voivat yhdessä veli Tuonosen kanssa maksella veronsa Jyväskylään, kuten tähänkin asti. Näillä sitä noustaan.

    1. ihmettelijä sanoo:

      Joo eipä tullut yllätyksenä hyväveli verkosto kasvaa. Meidän poliittiset päättäjät (sopulit) ovat johdatettavissa vaikka suohon kun virkamiehet päättää. Demokratiaa ei ole ollut Äänekosken päättäjä valinnoissa piiitkään aikaan. Toivottavasti valtio ottaisi kunnan ohjaukseensa mitä pikemmin sen parempi.

  2. Deebitkreedit sanoo:

    Voi, mikä yllätys.. Tottakai Tuonosen kaverista talousjohtaja! Onhan jo helmikuusta saakka harjoitellut niin homma on hanskassa??

    1. ö sanoo:

      Eihän korppi korppia noki.

      1. ihmettelijä sanoo:

        Säikähtikö Tuikkanen Äänekosken hyväveliverkostoa vai kaupungin taloustilannetta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy