ÄKS

Tapani Kansa ja Tessa Virta Orkesteri Suolahtisaliin – luvassa tuttuja klassikkoja

03.04.2016 13:00
Tapani Kansa saapuu ensi lauantaina 9.4. Suolahtisaliin.

Kuljen taas kotiinpäin – nimeä kantava konnerttikiertue saapuu Äänekoskelle kun Tapani Kansa ja Tessa Virta Orkesteri saapuvat Suolahtisaliin. Luvassa lämminhenkinen konsertti Tapio Rautavaaran, Toivo Kärjen ja Olavi Virran ikivihreiden klassikoiden parissa.

 

Tapani Kansan konsertti kunnioittaa legendojen Toivo Kärjen, Tapio Rautavaaran ja Olavi Virran rakastettuja klassikkoja Tessa Virta Orkesterin kanssa. Kärjen, Rautavaaran ja Virran tuotanto on suomenkielisen viihdemusiikin kivijalka ja vankka perusta. Se on iso osa suomalaista musiikkihistoriaa, ohjelmistoa jonka suomalaiset musiikin kuuntelijat ovat ottaneet omakseen. Nämä legendat olivat Tapani Kansan henkilökohtaisia tuttuja ja hän sai työskennellä heidän kanssaan. ”Kuljen Taas Kotiinpäin” -konsertissa kuullaan näitä kappaleita ja tarinoita niiden synnystä ja taustoista. Lisäksi kuullaan Tapani Kansan omaa tuotantoa, kappaleita joista on tullut ikivihreitä.

Tapani Kansa on julkaissut mittavan uransa aikana 60 albumia ja levyttänyt ison joukon koko kansan rakastamia ikivihreitä klassikoita. Mukana kulkee myös monien konsertin laulujen sanoittajan Reino Helismaan henki.

– Konsertin teema on ”Kuljen taas kotiinpäin”, musiikki Kärki-Rautavaara-Virta kolmikolta on meille suomalaisille ollut aina lähellä sydäntä, kuin musiikillinen koti ja perusta kertoo Kansa.

Yhteistyö pianisti-orkesterinjohtaja Tessa Virran ja Tapani Kansan välillä on alkanut Betonimylläri kiertueen myötä ja jatkunut jo 20 vuotta. Virta on ansiokkaasti kapellimestarina Kansan kultaa myyneellä ”Päivä Jolloin Rakastat” argentiinalaisen tangon albumilla sekä toiminut lukuisilla Kansan konserttikiertueilla orkesterinjohtajana ja pianistina. Tessa Virta on julkaissut kolme sooloalbumia, Sun Silmissäs Näen Rakkauden -levyllä on mukana Jyväskylän Sinfonia.

Tapani Kansa solisti
Tessa Virta piano
Peter Engberg kitara
Olli Peuhu basso

Konsertissa on väliaika

Tapani Kansa ja Tessa Virta Orkesteri la 9.4. Suolahtisalissa klo 19.00. Lippujen ennakkomyynti Kahvila Leipomo Päivänpaiste ja Lippupiste

 

Vastaa

  1. H.R sanoo:

    Elämyksellinen huippukonsertti varmasti luvassa ! Tapsan ja Tessa Virta yhtyeen konsertit ovatsaaneet paljon kiitosta ja kehuja. Esimerkkinä tämä :
    http://isak-sand.blogspot.fi/2016/03/tapani-suorastaan-yllatti-kansan-tai.html

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy