Tulevana viikonloppuna Äänekoskella järjestetään pop-up näyttely, jossa on mahdollisuus tutustua teräksestä valmistettuihin teoksiin.
Kyseessä on ulkonäyttely, jossa teokset ovat pysyvillä paikoillaan piha-alueella. Näyttelyyn voi tutustua omatoimisesti, oman aikataulun mukaan.
– Näyttelyyn ei ole pääsymaksua. Teoksien aiheet ovat luontolähtöisiä, esillä on esimerkiksi kookkaita sudenkorentoja ja erilaisia kukkia. Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat pääosin koekappaleita tai ensimmäisiä versiota, joissa on kokeiltu uusia työtapoja ja apuvälineitä, Tommi Terävä kertoo.
Teokset on tehnyt näyttelyn järjestävä Tommi Terävä, lisäksi pihalta löytyy Kari ja Samuli Alosen tekemät taideteokset.
Lisätietoja teoksista: Täyttä Terästä
Tommi Terävän Metallinhohtoa –näyttely 23.-24.8. klo 10-16 osoitteessa Rinnekatu 19. Pihalla ja kadunvarressa ei ole pysäköintitilaa, joten auto kannattaa jättää POKEn parkkipaikalle, Opinahjontielle.