ÄKS

Teatteri Eurooppa Neljä tuo Simpauttajan Kartano Kievarin Kesäteatteriin

18.11.2021 17:00
Pertti Koivula taipuu ensi kesänä Simpauttajan rooliin.

Teatteri Eurooppa Neljän kesän 2022 kesäteatterinäytelmä on Simpauttaja.

 

Heikki Turusen klassikkoromaaniin pohjautuvan musiikkinäytelmän käsikirjoittaa ja ohjaa Antti Lattu ja sen nimiroolissa nähdään Pertti Koivula. Simpauttajan ensi-ilta on 23.6.2022 Kartano Kievarin kesäteatterissa Äänekosken Hietamalla.

Näytelmän pääroolissa nähtävä Pertti Koivula on tuttu mies Kievarin kesäteatteriyleisölle, sillä hän hurmasi yleisöä jo Teatteri Eurooppa Neljän edellisessä produktiossa Onnellinen mies. Simpauttajan muissa rooleissa nähdään Eurooppa Neljän omat näyttelijät Neija Välilä ja Jari Silventoinen sekä vierailijoina Emil Kihlström, Aaro Vuotila ja Jukka-Pekka Mikkonen. Lisäksi lavalla nähdään eri rooleissa Markku Oksanen, Marjut Kinnunen ja Clara Kinnunen. Musiikista vastaa Teatteri Eurooppa Neljän omista ammattimuusikoista koostuva TE4 Band.

Simpauttaja kertoo 1970-luvun Suomesta, jossa maaseutu on vielä voimissaan mutta uusi maailma ja kaupunkilaiselämä houkuttelevat jo nuoria puoleensa. Keskiössä on nuori mies Imppa, joka etsii itseään ja paikkaansa maailmassa. Kylään saapunut kummallinen mies Simpauttaja sekoittaa Impan ja muiden kyläläisten päitä entisestään erikoisilla silmänkääntötempuillaan. Ja kun syksyllä Simpauttaja lähtee taas reissuilleen, on myös Impan aika mennä eteenpäin elämässään.

Heikki Turunen julkaisi läpimurtoromaaninsa Simpauttaja vuonna 1973 ja se sai heti mm. parhaan esikoisromaanin palkinnon. Romaanin elokuvaversio valmistui pian kirjan julkaisemisen jälkeen vuonna 1975 ja siinä nimiroolissa esiintynyt Ahti Kuoppala muistetaan edelleen erityisesti Simpauttajan hahmosta.

Simpauttaja-esityksen kotisivu: https://www.teatterieurooppanelja.fi/simpauttaja

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy