Uravaihdos puukuormien pariin on äänekoskelaiselle Markku Sulinille itsensä haastamista. Tekijöitä tarvitaan metsäalalla, sillä biotuotetehdas käynnistyy jo ensi vuonna.
Markku Sulin syöttää päivätyökseen raakapuuta Metsä Fibren Äänekosken sellutehtaalle. Hän ja muut Äänekoskentien varteen rakennetulla väliaikaisella puukentällä työskentelevät pitävät huolen, että tehtaalla on aina tarvittavaa puulajia käytössä.
He purkavat puukuormia ja kuskaavat puuterminaalista lasteja puunkäsittelyyn silloin, kun suoraan metsästä ei tule riittävästi raaka-ainetta.
– Perustyötä, kunhan on pelisilmää toimia muun tehdasalueen liikenteen seassa, Sulin toteaa.
Aiemmin puu siirrettiin käyttöön ilman pidempiä välikuljetuksia, mutta Metsä Groupin biotuotetehdastyömaa pakotti puuterminaalin sivummalle. Väliaikaisen puukentän käytännön töistä vastaa nyt Fin-Terpuu.
23-vuotias Sulin on työporukkansa nuorin ja tuorein alalla, hän vaihtoi asentajan ammatista metsäalalle vuosi takaperin.
Päivätyönsä kyljessä Sulin kuljettaa puutavaraa metsistä tehtaille silloin tällöin, se on vaativuudeltaan aivan oma lajinsa. Siihen hänellä on rutkasti kipinää, ollut jo nuoresta asti.
MOTIVOITUNEITA LÖYTYY kuljettajan tehtäviin nykyään paljon.
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston järjestämään alan koulutukseen on enemmän hakijoita kuin vapaita paikkoja nyt toista kevättä peräkkäin. Puutavarankuljettajiksi opiskelevia on kaksinkertainen määrä parin vuoden takaiseen verrattuna.
Lähitulevaisuudessa logistiikan alalta valmistuu yksistään POKElta noin 40–50 henkilöä vuosittain.
Ammattilaisia tarvitaan, sillä syksyllä 2017 käynnistyvä biotuotetehdas tulee nielemään puuta jopa 6,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kuitupuun käyttö lisääntyy Suomessa noin kymmenen prosenttia.
POKEn rehtori Jouni Kurkela arvioi, että maakunnassa riittää kuljettajia metsäteollisuuden kasvavaan puuralliin. Ainakin, jos nuorten innostus säilyy näin korkealla tulevaisuudessakin.
– Tarve on huima, mutta ala vetää, kun tarjolla on pysyviä työpaikkoja, nykyaikaista kalustoa ja palkkakin on hyvä. Iso osa opiskelijoista on perheyritysten jatkajia, jotka tietävät jo ennakkoon, mitä työ heiltä vaatii, Kurkela kertoo.
Myös Markku Sulin seuraa puuautoa ajavan isänsä jalanjälkiä metsäteollisuuden alalle. Työpaikka tehdasintegraatin väliaikaisella puukentällä mahdollisti samalla palaamisen Jämsästä kotikaupunkiin Äänekoskelle.
RASKAIDEN PUUTAVARA-AUTOJEN ohjaksiin ei alalla vähän kokenutta kuskia sen sijaan niin vain oteta edes harjoittelemaan.
Sulin kuunteli tylyjäkin puhelinkeskusteluja ennen kuin pääsi oppipojaksi ja ratin taakse nykyiseen sivutoimeensa.
– Tietysti eron pitkän uran tehneisiin ammattilaisiin huomaa selvästi. Työkokemusta tarvitsee vuoden tai kahden verran ennen kuin hallitsee hyvin hommat kuormaamisesta vaikeiden keliolosuhteiden hallitsemiseen.
Juuri tästä syystä ammattiopistossa kuljettajien koulutukset sisältävät paljon käytännön työtä. POKEn rehtorin mukaan opiskelijat otetaan hyvin vastaan työelämässä.
– Luottamus on kova, teemme paljon yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa. Nuoret ovat aikamoisia velhoja auton ratissa, Jouni Kurkela kehuu.
Lähes taikuutta kymmenien tonnien painoisten puuautojen hallinta kapeilla ja ajoittain erittäin huonokuntoisilla metsäteillä vaatiikin.
– Seuraava askel pitää arvioida jatkuvasti ennakkoon, päätösten on oltava nopeita ja vahinkoja ei saa tulla, sillä ne ovat tapahtuessaan suuria – ja kalliita, Markku Sulin kuvailee puunhakureissuja.
Elantonsa voisi ansaita ratin takana helpomminkin, mutta nimenomaan tekijästään tosissaan mittaa ottava työ pitää mielenkiinnon yllä. Sulinin haaveena on jokin päivä mennä työkseen metsään, todistaa itselleen hallitsevansa kuninkuuslajin.
