ÄKS

Tehasta pukkaa: Logistiikan pyörittelyä

26.02.2016 10:48 (muokattu 26.02.2016 10:49)
Suuri työmaa vaatii hieman sumplimista. 

 

Samaan aikaan kun rata- ja tieosuuksilla valmistaudutaan Metsä Groupin biotuotetehtaan myötä kasvavaan liikenteeseen, muuttaa nykyiselle tehdastontille nouseva jättimäinen tehdaskokonaisuus hieman myös tämän hetken logistisia ratkaisuja.

Yksi isoimmista muutoksista nykyisen Äänekosken sellutehtaan kuljetuksiin tapahtuu tänä kesänä: Biotuotetehdasalueen infrarakentamisen tieltä katkaistava raideyhteys ja samaan yhteyteen ajoittuva nykyisen selluvaraston pienentäminen aiheuttavat Metsä Fibrelle tarpeen välivarastoida sellua reilun vuoden verran Jyväskylässä.

Käytännössä tämä tarkoittaa valmiin sellun siirtämistä raiteiden sijaan kumipyörillä noin 10–12 päivittäisen rekkakuorman verran tyhjillään oleviin Kankaan entisen paperitehtaan vuokratiloihin.

– Osa toimituksista on järkevintä kuljettaa asiakkaille tai satamiin raiteita pitkin, tämä onnistuu Kankaalta sujuvasti, Metsä Fibren maalogistiikasta vastaava Matti Alanen kertoo.

Biotuotetehtaan valmistuttua sen vuosittainen 1,3 miljoonan tonnin kokonaistuotanto virtaa eteenpäin maailman ensimmäisen pitkälle automatisoidun sellun jakelukeskuksen kautta.

USEAT BIOTUOTETEHTAASEEN kytkeytyvät liikenneyhteyshankkeet ja logistiikan yhteistyökuviot ovat edenneet alkuvuodesta.

Liikenneviraston vetämä Jyväskylä–Äänekoski-välisen rataosuuden perusparannus- ja sähköistyshanke käynnistyi tammikuussa. Tammikuussa valmistui myös yleissuunnitelma valtatien 4 parantamisesta Äänekosken kohdalla.

Metsä Group puolestaan tiedotti helmikuussa Vuosaaren varmistuneen biotuotetehtaan vientisatamaksi. Samalla konserni kertoi VR Transpointin kanssa tekemästään sellukuljetussopimuksesta. Sopimus vastaa noin tusinaa viikoittaista sellun kokojunakuljetusta ja räätälöidyn vaunukaluston hankinnan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy