ÄKS

Tehasta Pukkaa: Suljettu sellutehdas puretaan ja kierrätetään rekkalasti kerrallaan

17.09.2017 08:30
Suurin osa suljetun sellutehtaan purkamisesta tapahtuu äänekoskelaisten katseilta piilossa suuren suuren uuden tehtaan takana.
Metsä Groupin biotuotetehtaan käynnistymisen myötä Äänekoskelle vuonna 1985 sellutehdas hävitetään uusien mahdollisuuksien tieltä.

 

Vuonna 1985 valmistunut Äänekosken sellutehdas on pian enää muisto historiakirjojen sivuilla.

Metsä Fibren vanhan tehtaan romuttamisesta vastaa sen tehtaanjohtajana viimeiset kaksi vuotta toiminut Esko Turunen. Työ tehdään hallitusti ja harkitusti osa kerrallaan ilman ylimääräistä melua ja räjäytyksiä.

– Isot, yksittäiset laitteet nostetaan alas ja bronttosaurukseksi kutsumamme kone iskee kiinni seinäelementteihin. Varsinaisen sellutehtaan purkaminen alkaa marraskuun alkupuoliskolla, Turunen kertoo.

Käytännön toteutuksesta huolehtiva Delete Finland Oy aloitti laitoskokonaisuuden purkamisen kesäkuussa vedenpuhdistamorakennuksesta. Syyskuussa purkukauhojen käsiteltävänä ovat hakekenttä ja vanha kuorimorakennus.

Purkua tehdään arkipäivisin kello 6–22 välillä. Työ valmistuu suunnitelmien mukaan viimeistään maaliskuussa 2019.

Äänekosken suljetun sellutehtaan purkaminen aloitettiin hakekentältä. Kuva: Metsä Group

VANHA sellutehdas on purkuprojektin väkeä lukuun ottamatta tyhjillään. Joillakin osastoilla tehdään vielä viimeisiä raivaus- ja siivoustöitä.

Muutama kuukausi takaperin, biotuotetehtaan rakentamisen kiireisimpänä aikana, rakennuksesta oli lähes mahdotonta löytää tyhjää tilaa. Nyt Turunen pitää itsekseen tukikohtaa vanhan tehtaan kutoskerroksessa.

Noin neljän eduskuntatalon kokoisen tehtaan maahan tuominen on vaatinut pitkän suunnittelu- ja valmistelutyön.

– Vastaavanlaisia projekteja tulee vastaan niin harvoin, että tässä on joutunut opettelemaan kaiken alusta asti, lähtien purkufirmojen kanssa käytettävistä termeistä. Eniten yllätti, kuinka suuren paperityön purkaminen vaatii. Byrokratiaa on lähes yhtä paljon kuin uuden tehtaan rakentamisessa, Turunen sanoo.

Purkuprojektia vetävässä joukossa on mukana muun muassa kolme jo eläköitynyttä konkaria. Turunen houkutteli heidät hetkeksi takaisin sellutehtaan pariin.

– He olivat aikanaan rakentamassa ja käyttämässä tätä tehdasta, joten he myös tuntevat rakennuksen läpikotaisin. Sellaisesta tiedosta on valtava hyöty, kun mietitään näin suuren kokonaisuuden purkamista, Turunen sanoo.

Metsä Fibren puolelta purkutiimissä työskentelee noin parinkymmenen henkilön joukko, jonka kokoonpano puolittuu alkukiireiden tasaannuttua lokakuussa.

Biotuotetehdas käynnistettiin elokuun puolivälissä.

METALLIROMUA sellutehtaalta irtoaa noin 25 000 tonnin verran. Maantasoitukseen paikan päällä käytettävää betonia puolestaan arvioidaan tulevan murskattavaksi 80 000 tonnia.

Vaikka seinät tulisivatkin alas nopeasti, niin purkujätteen lajittelu kierrätykseen ja uudelleen käyttöä varten vie isoimman osan tulevan puolentoista vuoden urakasta.

– Kaikki kierrätyskelpoinen jäte kattohuopia myöten viedään hyötykäyttöön. Oikeastaan ainoastaan rakennuksen eristeissä käytetty lämpövilla menee kaatopaikalle, Turunen kertoo.

Myös suurin osa vanhoiksi jääneistä koneista romutetaan. Joillekin yksittäisille laitteille, kuten kuljettimille ja kalkkisiiloille, on löytynyt ostajat tai ostoista neuvotellaan parhaillaan. Mitään mammuttiluokan kauppoja ei kuitenkaan ole tiedossa.

– Meidän on saatava purkaminen etenemään ripeästi ennen talvea, joten mitkään suuret kaupat eivät enää aikataulullisesti ole mahdollisia, Turunen sanoo.

 

OMAN HAASTEENSA tuo tontin tilan ahtaus. Esimerkiksi purettava, korkea savupiippu on aivan PCC:tä tuottavan Specialty Minerals Nordicin laitoksen kyljessä. Niin ikään vanhojen putkisiltojen ja pitkän hakesillan alas tuominen tapahtuu käyvien laitosten keskellä.

Urakan toteuttavalle Delete Finlandille tehdasintegraatti on tuttu alue. Vuonna 2014 yritys huolehti Äänekosken kahden vanhemman sellutehtaan purkamisesta pois nykyisen biotuotetehtaan rakentamisen alta.

– Kun jotain isompaa puretaan, niin suunnitelmat on tehtävä erittäin yksityiskohtaisesti ja alueen on oltava täysin tyhjä. Kyllä nämä rakennukset saadaan hallitusti purettua, vaikka paikka vähän tiukka onkin, Delete Purkupalvelujen toimialapäällikkö Sauli Saarinen vakuuttaa.

Elokuussa pysäytetyn sellutehtaan kokonaisuudesta muistoksi jäävät alueelle vain uuden biotuotetehtaan käyttöön tulleet kuivauskone ja korjaamorakennus. Katoava tehdas hyödynnetään tontilla tai kuljetetaan rekkalasteittain eteenpäin kierrätettäväksi.

TEKSTI: TAIJA KOLEHMAINEN

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy