ÄKS

Terveisiä Elonkierto-yhteisöpuutarhalta

06.06.2024 11:54

Ihastuttava Äänekosken Elonkierto-yhteisöpuutarhan tontti ja kiinteistöt ovat kaupungin omistamia, mutta sitä pyöritetään yhteisön voimin. Puutarhalla on paljon mahdollisuuksia – siellä voi järjestää tapahtumia, viljellä omia kasveja ja viettää aikaa luonnon keskellä! 

 

Puutarhalle istutettavat taimet ja siemenet tulee jokaisen huolehtia itse, mutta puutarhalle tulee vesi yhteiseen käyttöön ja järven puoleisessa reunassa oleva multakasa on kaikkien käytössä.

Istutuslaatikot on jo tälle kesälle 2024 jaettu halukkaille, mutta perunapeltoon saa kuka tahansa kylvää vaikka herneitä. Puutarhan satoa, kuten marjoja, yrttejä ja omenoita saa vapaasti kerätä. Vain nimetyistä kasvatuslaatikoista ei saa muut ottaa.

Pölyttäjien vuoksi puutarha saa olla luonnontilassa. Kaikki halukkaat voivat kuitenkin auttaa kitkemällä yrttikukkulaa, kasvatuslaatikoita, komposteja ja marjapensaiden ja puiden ympäristöä. Paviljongin ympärille saa myös istuttaa kukkia ja tehdä somistuksia.

Vastaa

  1. Jarmo Aho sanoo:

    Missäpäin tämä puutarha on, jotta voisi mennä vaikka rikkaruohoja kitkemään ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy