ÄKS

Terveyspalveluita ei palauteta taajamiin, mutta niitä halutaan kehittää

14.06.2021 22:11

Terveyspalveluiden osittainen palauttaminen Konginkankaan ja Sumiaisten taajamiin on aiheuttanut keskustelua jo pitkään. Terveyspalveluita halutaan kehittää mutta ei palauttaa taajamiin. 

 

Terveyspalveluiden osittaisesta palauttamisesta käytiin ennen valtuuston kokousta iltakoulua. Talousjohtaja Tapani Hämäläinen kertoo, että osittainenkin palauttaminen maksaisi noin 200 000 euroa vuositasolla.

– Minua ihmetyttää, että asiaa selvittämään otettiin sama konsultti, joka päätti terveyspalveluiden keskittämisestä, Lauri Lax (ps) sanoi ja esitti, että lääkäri-hoitajapari kävisi taajamissa päivän viikossa. Muun muassa  Matti Tiusanen ja Kauko Pasanen (kesk), Jari Halttunen ja Ilidio Monteiro Flores kannatti Laxin esitystä.

Juho Kautto (vas) muisteli yli 400 henkilön kirjottaman addressin käsittelyhistoriaa.

– On hyvä, että saimme seikkaperäisen selvityksen palauttamisen suhteen. Hankala on lähteä palauttamaan palveluita Lauri Laxin esityksestä. Hyvä että asioista keskustellaan, ja mietitään palveluiden saatavuutta. Mitä uusi sote tuo meidän palvelurakenteeseen, se jää nähtäväksi. Hyvä että keskustellaan.

Seppo Hänninen (kesk) kertoo, että Lauri Laxin esittämä Sumiaisten ja Konginkankaan osittainen terveyspalveluiden palauttaminen on kannatettava juttu.

– Negatiivista palautetta saavutettavuudesta on tullut, Anna-Riitta Pentinpuro (kesk) sanoi.

– Asiakastyytyväisyys kertoo, ettei me ihan metsässä olla. Onneksi ollaan saatu rekrytoitua lääkäreitä terveyskeskukseen, meillä on toimiva kotisairaanhoito. Kyytipalveluita kehittämällä pystytään hoitoon pääsyä saamaan paremmaksi ja toimivaksi, Marko Laitinen (ps) sanoi.

Leila Lindell (kesk) kiitteli laajaa selvitystyötä.

– Paluuta vanhaan ei ole, mutta kehittämällä kotisairaanhoitoa ja kotipalveluita löytyy asiaan kultainen keskitie. Etävastaanottojen yhteydessä ei saada tehtyä tiettyjä tutkimuksia ja juoksutusta tulee juuri sen vuoksi, Lindell sanoi.

Simo Holopainen (vas) sanoi, että kansanterveystyötä on kaupungissa kehitetty määrätietoisesti.

– Tällä hetkellä meillä tuotetaan laadukkaammat terveyspalvelut nyt kuin ennen hajauttamista, ja vieläpä halvemmalla. Olemme saaneet purettua lääkäri- ja hammaslääkärijonot. Meidän terveyspalvelut meni huiman harppauksen eteenpäin keskitetyllä ratkaisulla eikä meidän pidä sitä pilata, Holopainen sanoi.

Paula Maukonen (kesk) toivoi, että päätökseen lisätään ajatus kuinka terveyspalveluita kehitetään tulevaisuudessa. Tätä kannattivat Sirpa Martins ja Anna-Riitta Pentinpuro.

– Kehitys menee eteenpäin päättää tämä valtuusto mitä tahansa, Rolf Nyholm (sd) sanoi.

– Kyseessä on laaja ja monitahoinen toiminnallinen kokonaisuus, mitä vähemmän ymmärrän kokonaisuutta jään yksityiskohtaan kiinni ja jos se yksityiskohta otetaan käyttöön se heilauttaa koko kokonaisuutta. Sen takia ei kannata lähteä hötkyämään mihinkään suuntaan, Pentti Salminen (sd) sanoi.

– Äänekoskella on tehty asiakaslähtöisesti terveyspalveluiden uudistuksia, Piia Flink-Liimatainen (kd) sanoi.

– Sillon tällöin ovat erimielisetkin ihmiset samaa mieltä. Toivottavasti tätä hommaa ei enää sössitä toistamiseen. Jos valtuustoon on tuotu aloite, on valtuuston hyväksyttävä sen vastaus. Valtuuston pitää saada päättää siitä, että Sumiaisten ja Konginkankaan taajamissa kehitetään prosesseja, Sirpa Martins toivoi.

– Minä olen sitä mieltä, että tällä tarkoitetaan nyt digikivaa tai jotain sellaista, Lax puuskahti.

Pari tuntia kestäneen kestäneen puheenvuorotulvan jälkeen päästiin äänestämään. Ensin äänestettiin Lauri Laxin ja Paula Maukosen ehdotusten kesken. Lax esitti, että Sumiaisiin ja Konginkankaalle palautetaan kerran viikossa lääkäripalvelut.

Maukosen esitys oli, että valtuusto hyväksyy kaupunginhallituksen päätöksen ja päätökseen lisätään että kaupunki kehittää prosessejaan terveyspalvelujen parantamiseksi Konginkankaan ja Sumiaisten taajamissa. Valtuusto päätti yksimielisesti, että tämä lisätään päätökseen.

Paula Maukosen esitys voitti äänin 33-9.

Hallintojohtaja Aleksi Heikkilän esityksestä tehtiin yksimielinen päätös, että Paula Maukosen esitys tulisi pykälän päätökseksi.

– Aika kornilta tuntuu, jos ei äänestetä loppuun saakka. Emme voi hakea yksimielistä päätöstä tuon edellisen äänestyksen myötä, Rolf Nyhholm napautti.

Seuraavassa äänestyksessä vastassa olivat kaupunginhallituksen päätös, että valtuusto merkitsee tiedoksi valtuutettu Juho Kauton ym. 9.11.2020 tekemän valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi ja Paula Maukosen esittämä ehdotus että valtuusto hyväksyy kaupunginhallituksen päätöksen ja päätökseen lisätään että kaupunki kehittää prosessejaan terveyspalvelujen parantamiseksi Konginkankaan ja Sumiaisten taajamissa. Valtuusto päätti yksimielisesti, että tämä lisätään päätökseen.

Äänestys päättyi Paula Maukosen esittämään ehdotukseen 41-0 ja kaksi tyhjää ääntä. Lauri Lax jätti eriävän mielipiteen.

Vastaa

  1. Kiiti sanoo:

    Tämä se aina onkin kivaa. Kun äänestetään aina se huonompi voittaa.

  2. Äänestäjä sanoo:

    Keitä ne tyhjän äänestäjät ovat? Miten halutaan edustaa kuntalaisia, jos ei ole mielipidettä tai ei uskalleta tai haluta sanoa sitä?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy