ÄKS

THL:n uuden linjauksen vuoksi rokotusaikojen antamiseen tulee muutoksia 12.3.2021 alkaen

12.03.2021 10:17
Rokottteen on saanut jo 5200 äänekoskelaista.

THL ilmoitti 10.3.2021, että AstraZenecan rokotetta voidaan antaa myös yli 70-vuotiaille. Tämän vuoksi riskiryhmäläisille ei anneta uusia rokotusaikoja, ennen kuin kaikki 70 vuotta täyttäneet ovat saaneet rokotusaikansa. Riskiryhmäläisille jo annettuja aikoja ei kuitenkaan peruta.

 

Kaikki 80 vuotta täyttäneet itsenäisesti kotona asuvat puhelimitse tavoitetut henkilöt ovat saaneet ensimmäisen rokotteen tai rokoteajan. Mikäli soittoa terveyskeskuksesta ei ole tullut, näitä henkilöitä pyydetään soittamaan Äänekosken ajanvarausnumeroon, puh 020 632 2821. Numero palvelee ma-to klo 8-15.30 ja pe klo 8-14.

Kotihoidon piiriin kuuluvat asiakkaat saavat koronarokotteensa pääsääntöisesti kotihoidon käyntien yhteydessä. Asiakkaat saavat tiedon rokotuspäivästä kotihoidon kautta. Nämä rokotukset on aloitettu tällä viikolla.

Viikosta 11 lähtien terveyskeskuksesta aletaan soittaa 75-79 -vuotiaille kotona itsenäisesti asuville (noin 1 000 henkilöä) ja tarjotaan rokotusaikoja henkilökohtaisesti. Soitot aloitetaan vanhemmista ja edetään järjestyksessä nuorempiin niin, että ikäryhmästä tänä vuonna 75 vuotta täyttävät saavat soiton arvion mukaan huhtikuussa (ajankohtaa tarkennetaan, kun rokotteiden saatavuudesta saadaan tarkempaa tietoa). Soitot tehdään arkisin klo 8-16 välillä ja siinä yhteydessä sovitaan rokotusaika Äänekosken terveysasemalle.

Aikoja pystytään tällä hetkellä soittamaan ja tarjoamaan noin 100-200:lle 75-vuotta täyttäneelle / viikko. Ensi viikolla rokotusaikoja tarjotaan 29.3.2021 alkavalle viikolle.

70–74-vuotiaiden (noin 1 500 henkilöä) rokotusaikatauluista tiedotetaan myöhemmin. Rokotukset pystytään aloittamaan todennäköisesti huhtikuun loppupuolella. 70 vuotta täyttäneet rokotetaan toistaiseksi pääasiassa Pfizerin tai Modernan rokotteella, koska AstraZenecan rokotetta saadaan vain pieniä määriä.

Yli 70-vuotiaiden kanssa samassa taloudessa asuvat ovat oikeutettuja saamaan rokotteen samassa aikataulussa. Heille varataan oma rokotusaika, rokotteena alle 70-vuotiailla käytetään Astra Zenecan rokotetta.

Riskiryhmään 1 kuuluvien alle 70-vuotiaiden rokotuksia on annettu noin 300. Uusia aikoja emme toistaiseksi saa antaa THL:n ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin ohjeen mukaisesti. Tähän mennessä annettuja aikoja ei kuitenkaan peruta ja nämä henkilöt saavat ensimmäisen rokotuskäyntinsä yhteydessä myös ajan tehosterokotteen antamiseksi. Kun uusia aikoja sairauden vuoksi riskiryhmään 1 kuuluville on mahdollisuus antaa, tiedotamme siitä erikseen.

Rokotusten etenemiseen vaikuttaa THL:n ohjeistus sekä rokotteiden saatavuus​. Kaikki Suomessa käytössä olevat koronarokotteet vaativat kaksi rokoteannosta. Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän ohjeen mukaisesti kaikkien koronarokotteiden annosväli on pidennetty 12 viikkoon.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy