Suomen miesten koripallomaajoukkueen kova meno jatkuu, vaikka nimekkäimmät pelimiehet ovat sivussa. Susijengi avasi tien kohti vuoden 2019 MM-kisoja upealla voitolla, kun Bulgaria kaatui perjantai-iltana karsinta-avauksessa vieraissa 80–82 (36–39).
Ilman Lauri Markkasta, Petteri Koposta ja Sasu Salinia pelanneen Suomen sankariksi nousi Äänekosken Huiman kasvatti Antti Kanervo, joka heitti peräti 18 pistettä vajaassa 23 minuutissa. Nykyisin helsinkiläistä Seagullsia Korisliigassa edustava 28-vuotias takamies upotti peräti viisi kuudesta kolmen pisteen heitostaan.
Koko ottelussa vain Suomen pelintekijä Jamar Wilson (20) ylsi Kanervoa kovempaan pistesaldoon. Plus/miinus-tilastossa Kanervo (+17) oli koko pelin paras. Kanervolle kirjattiin myös kaksi levypalloa ja yksi syöttö.
KANERVOLLE kyseessä oli ensimmäinen A-maaottelu yli kuuteen vuoteen. Tilaa joukkueen takalinjoilta löytyi, kun Euroliiga-pestiensä vuoksi Susijengin ulkopuolelle pakotettujen Koposen ja Salinin lisäksi myös Teemu Rannikko oli poissa. Äänekoskelainen kiitti kunniasta.
– Ekalla puoliskolla ei tullut testattua heittokättä, mutta löysin puolustuksen kautta rytmini. Kun kolmannen jakson alkajaisiksi sain pari sisään putkeen, sen jälkeen jätkät löysivät minut loistavasti, Kanervo kommentoi peliä koripalloliiton sivuilla.
Päävalmentaja Henrik Dettmann kiitteli Ylen sivuilla auliisti Kanervoa ja muita ”työläissusia”, jotka nousivat kantamaan vastuuta.
– Kyllä minä lasken sen varaan, että tuollaisella äänekoskelaisella äijällä ei päätä kylmää, kun heitto lähtee, Dettman totesi.
IS:n haastettelussa Kanervo myönsi, että perhosia oli pitkän maajoukkuetauon vuoksi vatsassa normaalia enemmän.
– Ei minulla ollut etukäteen tietoa, kuinka paljon on tulossa vastuuta. Henkka (Dettmann) sanoi vain, että olen heittäjä, Kanervo kertoi.
– Kun jouduin jättämään viime kesän väliin nilkkavamman takia, niin päätin, etten ole viimeistä peliäni maajoukkueessa pelannut. Enkä ollut.
DETTMANN vitsaili Kanervosta ja toisesta keskisuomalaisesta koripalloilijasta, uransa jo lopettaneesta Petri Virtasesta. Säynäsalolainen takamies kuului pitkään Dettmannin luottosusiin. Perjantai-iltana Virtanen oli paikan päällä Botevgradissa Ylen leivissä.
– Sehän (Antti Kanervo) on melkein sukua asiantuntijakommentaattori Virtaselle. Jos ei ole Virtanen joukkueessa, niin on hyvä olla Kanervo joukkueessa.
Virtanen kehui suorassa lähetyksessä maakunnanmiestään, mutta sortui yhteen virheeseen puhuessaan Kanervon historiasta. Virtasen mukaan Kanervon oppi heittotaitonsa Äänekosken liikuntasalissa. Monista Äänekosken-vierailuistaan huolimatta Virtanen ei muistanut, että kyseessä on liikuntatalo, ei -sali.
Bulgaria – Suomi 80-82 (19-17, 36-39, 53-60)
Suomi: Jamar Wilson 20/5/7 syöttöä/3 riistoa, Antti Kanervo 18/2, Shawn Huff 14/2, Erik Murphy 10/6/3 syöttöä, Matti Nuutinen 8/2, Anton Odabasi 6/0, Mikko Koivisto 3/1, Tuukka Kotti 2/1, Alexander Madsen 1/4/5 syöttöä, Roope Ahonen 0/1, Carl Lindbom 0/0, Antto Nikkarinen.
Bulgaria: Stanimir Marinov 18/2, Alexander Vezenkov 16/7/3 syöttöä, Pavel Marinov 15/5/3 syöttöä, Alexander Georgiev Yanev 9/6, Chadar Kostov 8/5.