ÄKS

Tiedote: Energiequelle ottaa aikalisän Liimattalan tuulivoimahankkeessa

03.08.2022 14:06 (muokattu 03.08.2022 14:07)
Kuvituskuva.

Äänekoskelle tuulivoimaloita suunnitellut Energiequelle on pettynyt Äänekosken kaupunginhallituksen 4.7.2022 kokouksen kantaan yhtiön oikaisuvaatimukseen Liimattalan tuulivoimapuiston osayleiskaavasta. Yhtiö ottaa aikalisän tuulivoimahankkeessa. 

 

– Yhtiönä toivoimme kaupunginhallituksen oikaisevan aiempaa päätöstään niin, että kaupunki olisi joko reilusti tuonut Liimattalan tuulivoimapuiston osayleiskaavan valtuuston käsittelyyn kaikkien valtuutettujen äänestettäväksi tai sitten palauttanut kaavan takaisin valmisteluun, jotta olisimme voineet yhdessä selvittää ne reunaehdot, joilla tuulivoimaa voi Äänekoskelle rakentaa.

Nyt tuulivoiman rakentamisen reunaehdot jäävät epäselviksi, sillä Liimattalan kaava on laadittu huolellisesti lakeja ja säädöksiä noudattaen, kaupungin aiempien linjausten ja päätösten mukaisesti sekä tietenkin asiantuntijoita, viranomaisia ja asukkaita kuunnellen. Kaavan mukaisen tuulivoimapuiston meluvaikutukset jäävät huomattavasti ohjearvojen alapuolelle ja myös voimaloiden määrää vähennettiin. Nykyisessä esityksessä on otettu huomioon kaupungin antamat kommentit etäisyydestä asutukseen, samoin ELY-keskuksen asiantuntija on todennut, ettei kaavan toteuttaminen eikä tulotien rakentaminen aiheuta pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Jopa kaupungin omistama ja sen vesihuollosta vastaava Äänekosken Energia totesi saman omassa lausunnossaan. Muutoinkaan hankkeen vaikutukset ympäristöön ja lähialueen asukkaisiin eivät ole kaavaa laatineiden asiantuntijoiden ja ELY-keskuksen mukaan merkittäviä. Suunniteltu kaava tukee myös Äänekosken kaupunkistrategian toteutumista, jossa kaupunki on sitoutunut tukemaan kestävää kehitystä kaikessa toiminnassaan. Yksi keskeisin ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa ohjaavista linjauksista on Äänekosken sitoumus olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Mikäli valmistellussa kaavassa oli mahdollisesti vielä jotakin korjaamattomia kipukohtia tai kaupungin strategian vastaista, tulisi nämä asiat eritellä ja perustella, jotta ne voitaisiin korjata. Nyt epäselväksi jäävät ne syyt, miksi kaavavalmistelut päätettiin lopettaa. Elinkeinoelämälle ja teollisuudelle asetetut selkeät pelisäännöt ja vaatimukset säästäisivät niin yritysten kuin veronmaksajien resursseja, kun hankkeiden toteutumista voitaisiin arvioida jo etukäteen eikä vasta kalkkiviivoilla.

Toivottavasti Äänekoski ei hylkää tavoitteitaan kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen suhteen, vaan pyrkii yhä hiilineutraaliuteen ja pystyy jatkossa houkuttelemaan uusia yrityksiä sekä investointeja alueelleen. Uusiutuvan energian hankkeiden eteneminen on ajankohtaista tässä ajassa ilmastonmuutoksen lisäksi myös energian hinnan nousun myötä, samoin ne edistävät myös huoltovarmuutta fossiilienergiasta eroon pääsyllä. Energiequelle on kuitenkin tässä kohtaa päättänyt ottaa aikalisän Liimattalan tuulivoimahankkeessa eikä yhtiö näin ollen vie prosessia eteenpäin, mutta yhtiö seuraa tilannetta ja on edelleen kiinnostunut tuulivoimahankkeista seudulla.

Nils Borstelmann
Toimitusjohtaja
Energiequelle Oy

 

Vastaa käyttäjälle -marke-Peruuta vastaus

  1. Ismo Penttinen sanoo:

    Mitenköhän se olisi tukenut Äänekosken hiilineutraliutta, jos rakentamalla olisi pilattu tavaton määrä metsää (jota myös hiilinieluksi kutsutaan) ja ylikansallinen omistaja myisi tuotetun sähkön ulkomaille?

  2. -marke- sanoo:

    Tuulivoiman hyötysuhde oli viime vuonna 30%.
    Fingridin mukaan Suomi on omavarainen energian suhteen vuonna 2024.
    Myönteinen ennuste johtuu Olkiluoto 3:sta ja tuulivoiman ripeästä kasvusta.
    Suomessa tuulivoiman rakentaminen on tällähetkellä hyvin kannattavaa.
    Tuulivoimaloita nousee pelkästään tänä ja ensi vuonna yhteensä ainakin 3000 megawatin edestä.
    Vertailuna,Olkiluoto kolmosreaktorin nimellistehto on 1600 megawattia.
    Euroopassa tuulivoimaloita ei rakenneta vaan vanhoja puretaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy