Kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto ovat useita kertoja kuluneena keväänä käsitelleet työseminaareissaan talouden vakauttamistoimia. Sen perusteella on valmisteltu talouden vakauttamisohjelma ja kaupunginhallitus on esitellyt siihen sisältyviä toimenpiteitä kaupunginvaltuustolle 14.5.2012.
Tarkastuslautakunta käsitteli vuoden 2011 tilinpäätöstä 15.5.2012 ja antoi lausuntonsa mm. vastuuvapauden myöntämisestä kaupunginhallitukselle ja kaupunginjohtajalle.
Kaupunginhallituksen käsittelyyn 21.5.2012 menevä vakauttamisohjelma sisältää lukuisia toimenpiteitä, joilla mm. kaupungin palveluverkkoa järjestellään uudelleen, tilojen käyttöä tiivistetään, palvelutarjontaa ja henkilöstömenoja supistetaan.
Kaupungin talouden tila on vakava ja eikä talouden vakauttamistoimet, joita tähän mennessä on laadittu, ole riittäviä. Tarkastuslautakunta toteaa, että se ei voi puoltaa täydellistä vastuuvapauden myöntämistä vuodelta 2011 kaupunginhallitukselle ja kaupunginjohtajalle ennen kuin vakauttamisohjelma täyttää uskottavasti kuntalain edellytykset.
Kaupungilla on n. 1100 vakituista palvelusuhdetta ja sijaiset ym. huomioiden päivittäin palkkaa maksetaan lähes 1400 henkilölle. Vuoden 2012 henkilöstökulut ovat noin 60 milj. euroa. Kaupungin verotulot kokonaisuudessaan vuonna 2012 ovat arvion mukaan noin 65 milj. euroa.
Vakauttamisohjelmaluonnoksen mukaan henkilöstömenoja supistetaan vuoteen 2014 mennessä n. 2 milj. euroa aiemmin esitetyn lisäksi.
Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston vakauttamisohjelmaa koskevan päätöksen jälkeen käynnistetään henkilöstä koskevat yt-neuvottelut ohjelman toteuttamiseksi. Ensisijaisesti etsitään vapaaehtoisia keinoja ja yksilöllisiä eläkeratkaisuja, mutta myös lomautukset ja vähennykset irtisanomisten kautta nousevat esille, mikäli nk. pehmeämmät keinot eivät riitä.
15.5.2012
Äänekosken kaupunki


























