Tomi Haustola on Helsinkiin kotiutunut Suolahden kasvatti, joka kertoo lavalla ajatuksiaan, havaintojaan ja kokemuksiaan vahvasti eläytyen.
Tomi Haustolan improvisaatiokyky on tullut erityisen tutuksi Äänekoskella, sillä Tomi on jo viiden vuoden ajan isännöinyt Stand up Kartano Kievari iltoja tuoden mukanaan koomikkoja laidasta laitaan. Haustolan kutsumana estraadille ovat nousseet muun muassa Ismo Leikola, Anitta A, Heli Sutela, Matti Patronen, Fredi Lilius & Jamie MacDonald.
Mainetta Tomi Haustola on niittänyt myös Noin viikon uutiset TV-ohjelman käsikirjoitustiimissä, joka palkittu kahdesti Kultaisella Venlalla. Tällä hetkellä Tomi Haustolan kasvot ovat käyneet kotikatsomoissa tutuiksi Noin viikon studio-ohjelmasta, joka on tituleerattu virallisena uutisviihteen jatkajana YLE:llä Noin viikon uutisten ja Uutisvuodon päättymisen jälkeen. Tomi Haustola on mukana myös ohjelman viisihenkisessä käsikirjoitustiimissä sekä vakituisena esiintyjävieraana. Lisäksi hän on tullut tutuksi Nelosen Stand up! –ohjelmasta.
On uskomatonta, kuinka aika ujonkin oloisesta tietotekniikan diplomi-insinööri Tomi Haustolasta puhkeaa lavalla energinen esiintyjä. Tomin improvisaatiokyky sekä rohkeus olla aidosti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa tuottaa jatkuvasti uutta materiaalia ja yllättäviä live-tilanteita.
Vuosien saatossa Tomi onkin kirjoittanut paljon. Kymmenvuotisen uransa kunniaksi helmikuussa 2019 starttaa koomikon ensimmäinen virallinen soolokiertue Anteeksi, saisinko kapinoida.
Kiertueen kynnyksellä Tomi on ylpeä itsestään, ja syystä.
– Show’n materiaali on uutta, TV:ssä näkemätöntä. Olen kiertueesta erityisen fiiliksissä, koska oma show on asia josta olen unelmoinut jo pitkään. Varsinkin oman alueen keikoilla on joskus tuntunut, että aika on loppunut kesken. Nyt meillä on koko ilta aikaa, Tomi nauraa.
Tomi Haustolan Anteeksi, saisinko kapinoida-show nähdään Kartano Kievarilla perjantaina 15.2. klo 20.00.