ÄKS

Torniosta ja Kemistä saakka lähimmälle SM-paikkakunnalle

27.01.2013 22:49


Kahdeksan lappilaista nuorta koripalloilijaa uskaltautui ottamaan perstuntumaa SM-sarjaparketille. Myös bussin penkki tuli sunnuntaina tutuksi.

Liikuntatalolla nähtiin sunnuntaina kaukaisia ja harvinaisia vieraita. Ison osan yleisöstä muodostivat Lapista tulleet kaksi tyttöjen koripallojoukkuetta, jotka matkasivat päivän aikana lähemmäs 900 kilometriä Huiman vuoksi.

Syy oli yksinkertainen. Huima on naisten SM-koriksen pohjoisin joukkue eli siis myös kemiläisten ja torniolaisten ”lähijoukkue”.

? Pettymyshän se oli, kun Huima hävisi. Olisi ollut hienoa, jos voitto olisi saatu kotiin, Kemin Innon B-tyttöjen valmentaja Jarmo Tainio muotoili tunnelmat pelin jälkeen.

Innon B-ikäisten mukana oli torniolaisen PB-Basketin C-tyttöjen joukkue. Matkassa oli yhteensä 24 koriksesta innostunutta peräpohjolalaista.

? Halusimme, että tytöt näkisivät, millaista taso Suomen huipulla on, torniolaisjoukkueen valmentaja Teemu Tuominen perusteli aamukuudelta alkanutta ja yli puolilleöin vielä venyvää reissua.

Peräpohjolalaisilla on toki mahdollisuus nähdä pääsarjakorista lähempänäkin. Ruotsin puolella Luulajaan, maan kovimpiin kuuluvaan koriskaupunkiin, on matkaa ”vain” 120 kilometriä. Luulajalla on jengit Ruotsin pääsarjassa sekä miehissä että naisissa.

? Myös Övertorneå ja Kalix ovat hyviä koripallokaupunkeja Ruotsin puolella. Suomen puolella kilpailu ei ole pohjoisessa niin kovaa, Tuominen harmittelee.

Into ja PB-basket tekevät yhteistyötä nyt toista vuottaan.

? Junioreista on puutetta, mutta yhteistyöllä olemme saaneet joukkueita kokoon. Tarkoitus olisi saada kehitettyä toimintaa ylöspäin. Korikselle pitäisi saada näkyvyyttä, Tainio kertoo haasteista.

Valmentajat uskovat, että heidänkin pelaajistaan voisi kehittyä kovan luokan koristaitajia. 430 kilometrin treenimatka Torniosta Äänekoskelle on tietysti mahdoton, mutta ehkäpä joskus Huimaankin tulee vahvistus Lapista?

Ja onhan sellaisia joskus ollutkin! Huiman miesten ensimmäisen kauden (1975?76) SM-sarjajoukkueessa pelasi Kemin Innon kasvatti Esko Hytönen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy