Ei mennyt ihan putkeen ison miehen pelaaminen Äänekoskella.
Huima on irtisanonut miesten divarijoukkueen amerikkalaissentterin Kent Tribbettin pelaajasopimuksen. 204-senttinen ja 26-vuotias Tribbett pelasi Huimassa 15 ottelua 9,5 pisteen ja 8,0 levypallon keskiarvolla.
Kakkosvalmentaja Pena Rannan mukaan tilanne joukkueen kokoonpanon suhteen on auki.
Drexlerin yliopiston kasvatin esitykset eivät vastanneet toiveita kuin hetkittäin. Kulmikasliikkeinen Tribbett kärsi useimmissa peleissä virhevaikeuksista, ja hänen peliminuuttinsa jäivät tällöin noin 20:een tai alle.
Marraskuun vaihteessa Tribbett teki kahdessa perättäisessä Huiman voittopelissä Ura Basketia ja Pyrintö II:sta vastaan kovat tilastot: 25/18 ja 26/18. Sen jälkeisissä kymmenessä pelissä Tribbett sai vain kahdesti aikaan yli kymmenen pistettä.
Viimeiseksi jääneessä vieraspelissä Tarmoa vastaan Tribbett ei saanut aikaan pisteen pisteittä.
Kauas Tribbett ei ole kadonnut. Sentteri treenaa nyt B-divarissa pelaavan BC Jyväskylän riveissä. Sopimus julkistettaneen tiistaina.
Ranta kertoo Huiman tiedottavan kokoonpanoon tulevista muutoksista, kun asiat saadaan varmaksi. On selvää, että Huima tarvitsee uuden ja paremman korinaluspelaajan välttääkseen putoamisen B-divisioonaan.
Huima on yhdeksän joukkueen A-divarissa kuudentena tasapisteissä seitsemäntenä olevan Pyrinnön kanssa. Säynätsalon Riento ja Ura Basket ovat jaetulla viimeisellä sijalla vain yhden voiton verran Huiman perässä.
Sarjassa viimeiseksi jäävä putoaa ensi kaudeksi B-divisioonaan.