Kymmenen vuotta sitten – perjantaina 19. maaliskuuta 2004 – Suomi heräsi keväiseen aamuun järkyttävän uutisen tulviessa ulos tiedotusvälineistä. Konginkankaan eteläisen liittymän jälkeen päättyi Helsingistä matkaan lähteneen linja-auton matka.
Silmänräpäyksessä päättyi myös 23 ihmisen elämä. Kuolleista 20 oli kotoisin pääkaupunkiseudulta, yksi Pylkönmäeltä, yksi Saarijärveltä ja yksi Porista. Nuorimmat olivat syntyneet 1986, vanhin 1947.
Tilausbussi lähti matkaan turmaa edeltävän iltana Helsingistä. Bussi keräsi matkan varrelta Rukalle laskettelemaan matkaavia kyytiinsä. Viimeisen kerran ,ennen lopullista pysähdystä bussi noukki mukaansa matkustajan Hirvaskankaalta. Kahdelta yöllä, maaliskuun 19. päivä vuonna 2004.
Bussissa oli 36 matkustajaa, kuljettaja ja matkanjohtaja. Valtaosa matkalaisista oli 14 – 18-vuotiaita ja useimmat olivat pääkaupunkiseudulta.
POHJOISEN SUUNNASTA vastaan tuli täysperävaunullinen rekka täydessä lastissa määränpäänään Sompasaaren satama. Rekka oli lastattu täyteen Stora Enson Veitsiluodon tehtailla. Konteissa oli 800 kiloa painavia paperirullia.
Tie oli suora ja pinta jäinen. Rekan kuljettaja menetti autonsa hallinnan pari sataa metriä ennen onnettomuuspaikkaa. Rekan perävaunun vasen kulma osui suoraan bussin keulaan. Törmäyksestä tuli erityisen tuhoisa, koska lähes 800 kilon painoiset paperirullat rikkoivat etukontin seinän ja sinkoutuivat sisälle bussiin. Sen etupää murskaantui onnettomuudessa täysin. Rekka sen sijaan säästyi vähin vaurioin.
Onnettomuudessa kuoli välittömästi 21 matkustajaa, bussin kuljettaja sekä matkanjohtaja. 15 muuta matkustajaa vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan. Heistä neljän vammat olivat erittäin vakavia ja yhdeksän vakavia. Vain kaksi bussissa olleista selvisi lievin fyysisin vammoin.
ONNETTOMUUDEN KOLME pääsyytä olivat ylinopeus, ajolinja ja rekkakuskin väsymys.
Rekkakuski oli oikaissut noin metrin ajolinjalta, mikä oli yksi turman syy. Tie oli suora, mutta jäinen pinta oli hyvin liukas. Tietä oli suolattu edellisenä iltana, mutta ilmeisesti suola ei ollut purrut peilipintaan, vaan oli jopa tehnyt siitä entistä arvaamattomamman.
Tutkintalautakunta antoi raportissaan 17 suositusta turmaan liittyen. Lautakunta ehdotti muun muassa rekkojen kattonopeuden alentamista. Lakiesitystä rekkojen nopeuden rajoittamisen alentamiseksi 90:stä 80 kilometriin tunnissa ei koskaan annettu. Se olisi antanut kilpailuedun muun muassa venäläisille rekoille.
Äänekoskelaiset olivat isossa roolissa pelastustöissä. Lue lisää Ilta-Sanomien nettisivulta:
Palomiesnelikko (Markku Kinnunen, Eero Pöyhönen, Jarmo Arpiainen, Jan Fredriksson) haastattelu
Keski-Suomen keskussairaalan valmiusryhmän johtajana toimineen Sari Halosen haastattelu