ÄKS

Tule Syysvirran Tulille – käy kokemassa keskiajan markkinatunnelmaa Rantapuistossa

02.09.2021 12:00
Arkistokuva.

Syysvirran Tulet tuo keskiajan markkinatunnelmaa Äänekosken Rantapuistoon. 

 

Nyt on Äänekoskellakin mahdollisuus päästä nauttimaan keski-ajan tunnelmista sekä maistelemaan Tavernan antimia ja kuuntelemaan aiheeseen sopivaa musiikkia. Syysvirran Tulet on STIG ry:n järjestämä ja siitä havitellaan Äänekoskelle uutta perinteistä tapahtumaa. 

– Samalla voi ihmetellä Suuren Kirppusirkuksen upeista esityksistä sekä kummastella haarniskoissaan kulkevia viikinkejä ja tutkia markkinoiden puotien ja kojujen tarjontaa, Jore Sohlman vinkkaa. 

Paikalle odotetaan myyntikojuja ja niiden mukana oikeaa markkinatunnelmaa. 

– Tällä hetkellä myyjiä on ilmoittautunut jo parikymmentä, Sohlman sanoo. 

Taverna-alueen ulkopuoli täyttyy paitsi markkinamyyjistä niin myös taistelunäytöksistä ja monenmoisesta ihmetystä ja iloa nostavasta ohjelmanumeroista. 

Lapsille rajataan oma tapahtuma-alue, jonne hauskuttamaan ja huijaamaan saapuu silmänkääntäjä Martti Simonmartti. 

– Hän tulee paikalle noita ja keski-ajan kiertolaiset seuralaisenaan. Nostra&Damus tulee paikalle Suuren Kirppusirkuksensa kanssa ja rohkeimmat pääsevät taputtelemaan ja ratsastamaan Tervarinteen tallin uljaita sotaratsuja,  Lorea ja Sallia. 

Syysvirran Tulille saapuu myös ihkaoikea noidanmetsästäjä, Karl Toffel, Der Hexenjäger.  

– Hän pitää huolen, etteivät noidat pääse Syysvirran Tulilla liikaa noitumaan. 

Noidanmetsästyksen lomassa Karl Toffel kertoo keskiaikaisesta mystiikasta, esittelee noidilta oppimiaan loitsuja ja kertoo tarinoita keskiaikaisilta matkoiltaan. Vastaus saadaan kysymyksiin Miksi kiinalaisissa kolikoissa on reikä ja mihin keskiajalla pyyhittiin?

Tavernan lavalle kapuavat Mistica ja Ants in the Pants sekä 7 Stout Clan

Voit ilmoittautua myös mukaan myyjäksi tai tapahtumaan talkoolaiseksi! Ota silloin yhteyttä numeroon: 050 553 7553

Syysvirran Tulet la 11.9. klo 11-24 Äänekosken Rantapuistossa, illan ohjelma alkaa klo 19, liput sinne 10e. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy