ÄKS

Tulipalo vei kodin, kh kokousti vieressä – pikkupojan erikoinen huoli kosketti Kari Kiiskistä

11.06.2015 13:15 (muokattu 11.06.2015 13:29)
Sammutustyöt Riihelässä ovat vasta alkuvaiheessa. Kova tuli edistää palon leviämistä rakenteissa. Kuva: Antti Kyröläinen.

Keskiviikkoinen kaupunginhallituksen ja Äänekosken Yrittäjien yhteinen kokous jää taatusti historiaan yhtenä erikoisimmista. Vanhassa Riihelässä Koivistonkylällä illalla pidetyn kokouksen aikana tilalla sijaitseva asuinrakennus tuhoutui tulipalossa korjauskelvottomaksi.

– Kokous pidettiin pihapiirissä olevassa vanhassa savutuvassa. Palavaan taloon oli matkaa alle sata metriä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen kertoo.

Talossa asuva nelihenkinen perhe – äiti, isä, 7-vuotias poika ja 14-vuotias tyttö – menetti kotinsa. Tulipalon syttymissyynä pidetään alustavasti salamaniskua.

– Olimme ajamassa Tiusasen Matin (valtuuston puheenjohtaja) kanssa kohti kokouspaikkaa, kun pelastuslaitoksen miehistönkuljetusauto ajoi ohitsemme. Toivottiin, ettei palo olisi siellä, minne menemme – mutta siellähän se oli, Kiiskinen kertaa tapahtumia.

– Kun tulimme paikalle, niin liekit löivät katosta. Aika hurja kokemus.

Talon ullakko tuhoutui täysin. Kuva: Juha Sorri.

Talon ullakko tuhoutui täysin. Kuva: Juha Sorri.

PERHEENISÄ hälytti palokunnan paikalle kello 16.20. Ensimmäiset yksiköt olivat paikalla noin 16.40. Kiiskinen ja Tiusanen saapuivat viideltä alkavaksi sovittuun kokoukseen sopivasti etuajassa.

– Tuntui tosi kauhealta. Lohduttelimme Tanin Jaanan kanssa pihalla ollutta pikkupoikaa. Häntä harmitti se, että isosisko oli juuri saanut S-kortin ja se jäi sisälle.

– Aika jännä juttu, että tuollainen asia painoi pojan mieltä. Itse mietin, miten kauheaa olisi, jos itse olisi seitsemänvuotias ja näkisi kotinsa palavan.

Dramatiikkaa lisäsi se, että vain muutama viikko sitten Tiusanen näki omin silmin oman, Sumiaisissa sijaitsevan kotitilansa karjatallin palavan.

Kun palokunta jatkoi sammutustyötään yhdeksän yksikön voimin, päättäjät ja yrittäjät siirtyivät sovitusti kokoustiloihin.

– Savu tuli tupaan päin. Aina välillä vilkaisimme järkyttyneinä ikkunasta, miten talolle käy. Onneksi palolla ei ollut leviämisvaaraa.

Kun tulipalo tuhosi perheen kodin Koivistonkylällä, kaupunginhallitus ja yrittäjäjärjestö pitivät kokoustaan pihapiirissä. Kuva: Antti Kyröläinen.

Kun tulipalo tuhosi perheen kodin Koivistonkylällä, kaupunginhallitus ja yrittäjäjärjestö pitivät kokoustaan pihapiirissä sijaitsevassa tunnelmallisessa vanhassa savutuvassa. Kuva: Antti Kyröläinen.

YRITTÄJIEN puheenjohtaja Antti Kyröläinen ihailee kokouksen emäntää, tilalla juhla- ja kokouspalveluyritystä pyörittävää Mirja Wacklinia. Kyse oli kuitenkin hänen kotitilastaan. Palaneen talon isäntä on hänen veljensä.

– Emäntä hoiti tehtävänsä hienosti kaiken murheen keskelläkin. Voin kyllä suositella Vanhan Riihelän palvelua. Se on nyt testattu pahimmalla mahdollisella tavalla, Kyröläinen kertoo.

Tulipalo saatiin aisoihin ennen kokouksen päättymistä. Palo ehti kuitenkin levitä osastoimattomalta vintiltä myös keskimmäiseen kerrokseen ja vaurioitua laajalti. Tuhoutunut talo oli 400-neliöinen.

– Olimme poikani kanssa sisällä, kun koira alkoi haukkua ulkona. Samalla kuulin pauketta. Menin ulos katsomaan ja näin liekkien lyövän jo katon harjan yli, perheen isä kertoi.

– Sukumme on asunut tällä tilalla jo 1660-luvulta alkaen. Nyt ei auta kuin rakentaa uusi talo.

PERHE menetti omaisuuttaan, mutta se oli sivuseikka.

– Tärkeintä, ettei kenellekään käynyt huonosti. Kesäsuunnitelmat menivät nyt kyllä uusiksi, isä mietti.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy