ÄKS

Tuononen evästi Harakkaa – Nelostie ykkösenä liikenneministerin ja kaupunginjohtajan tapaamisessa

13.02.2023 14:35
Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen tapasi viikonlopulla liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan. Keskustelua käytiin muun muassa tiehankkeista sekä teollisuuden suunnitelmista ja etenkin valtion mahdollisuuksista edistää hankkeita. 

Nelostien jatkokunnostuksen kiirehtiminen nousi ykkösteemaksi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan ja Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuonosen palaverissa viikonlopulla.

 

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka vieraili lauantaina tapaamassa entisen kotikaupunkinsa demareita kansanedustajaehdokas Seppo Ruotsalaisen vaalitilaisuudessa ja keskusteli samaan syssyyn myös kaupunginjohtaja Matti Tuonosen kanssa.

Tuononen kertoo kahdenkeskisessä tapaamisessa evästäneensä ministeriä kiirehtimään mahdollisuuksien mukaan Nelostien parannushanketta Vehniän ja Hirvaskankaan välillä. Myös liikenneturvallisuutta lisäävien ohituskaistaosuuksille rakennettavien keskikaiteiden rahoittamisaikataulu nousi esille.  

– Lisäksi keskusteltiin pienempien MAL-yhteistyöhankkeiden tarjoamista mahdollisuuksista parantaa liikenneolosuhteita Äänekoskella. Myös muita  hankkeen piiriin kuuluvia tarpeita käytiin läpi, Tuononen kertoo.

MAL-rahoituksella edistetään valtion ja kuntien yhteistyöllä kaupunkiseutujen toimivuutta ja kilpailukykyä.

Keskustelua käytiin myös uusista tehdashankkeista ja valtion mahdollisuuksista niiden edistämiseen.

Ministeri Harakka arvioi kaupungin ja teollisuuden yhteistyön sujuneen mallikkaasti, kun on luotu edellytyksiä ympäristökannusteisen teollisuuden laajennus- ja  uudistamishankkeille.

– Suomen teollisuus on monenlaisen ympäristöosaamisen osalta hyvissä asemissa ja tulee jatkossa hyötymään merkittävästi, kun ympäristövelvoitteet ohjaavat entistä enemmän ja laajemmin markkinoita, Harakka ennakoi.

Lue lisää ministerivierailusta keskiviikkona 15.2. ilmestyvästä ÄKSästä.  

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy