ÄKS

Turvallisuusuunnitelmia päivitetään – ovisilmät luokkiin ehkä Äänekoskellakin?

10.04.2012 13:04


Äänekosken koulujen rehtorit kokoontuvat ensi viikolla miettimään koulujen turvallisuussuunnitelmien päivittämistä. Tällä hetkellä suunnitelmat ovat kouluissa vuosimallia 2006 tai 2007, ja niitä olisi tarkoitus yhtenäistää ja varautua myös ulkopuolelta tulevaan väkivaltaan.

– Mukaan kokoukseen saapuu koulujen turvallisuuskoulutuksen käyneitä rehtoreita, joilta saadaan neuvoja suunnitelmien päivittämiseen ja mekaanisiin ratkaisuihin, kertoo sivistysjohtaja Ville Härtsiä.

Mekaanisiin ratkaisuihin voisi kuulua esimerkiksi ovisilmien asentaminen luokkiin, kuten Keuruulla juuri päätettiin tehdä. Remontissa olevaan Telakkakadun kouluun asennetaan jonkinlainen sähköinen lukitussysteemi, muissa kouluissa sähkölukkoja ei ole.

– Ovisilmä voisi olla hyvä idea täälläkin, tuumaa Härtsiä.

– Telakkakadun koululle suunniteltiin aluksi sähkölukkoja, joita voitaisiin hallita rehtorin kansliasta käsin ja lukita vain tietyn alueen ovet. Paloturvallisuusjutut tulivat kuitenkin esteeksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy