Kaupunginhallitus päätti maanantaina mahdollistaa turvetuotannon lisäämisen Äänekoskella. Äänin 6-4 syntynyt päätös Keski-Suomen liitolle annettavasta lausunnosta oli vastoin ympäristölautakunnan esitystä.
Ympäristölautakunta katsoi, ettei fossiiliseksi polttoaineeksi luokiteltavan turpeen tuotantoon tule varata uusia alueita kolmanteen vaihemaakuntakaavaan. Näkökulma perusteltiin muun muassa vesistöihin kohdistuvilla haitoilla ja oikeustapauksilla, joiden perusteella voi olettaa turvetuotannon olevan jatkossa entistä riskialttiimpaa ja myös kalliimpaa.
Kaupunginhallituksen enemmistö päätyi kuitenkin siihen, ettei elinkeinotoimintaa saa estää. Päätöksessä kuitenkin edellytettiin, että ympäristönäkökulmista pidetään huolta.


























