Työttömyyden kasvu jatkuu yhä vain. Joulukuussa Keski-Suomessa ylittyi 20 prosentin raja eikä Äänekoskikaan siitä kaukana ollut vuoden lopun työllisyystilastoissa.
Vuosi 2013 päättyi Keski-Suomessa työttömyyslukujen osalta synkästi. Ely-keskuksen tilastot kertovat, että työttömyys nousi entisestään koko maakunnassa ja joulukuussa ylitettiin vuoden ensimmäistä kertaa 20 prosentin rajapyykki (Saarijärvellä työttömiä 20,8 prosenttia). Aivan Saarijärven perässä tulevatkin sitten Äänekoski (19,8) ja Kannonkoski (19,7).
Kokonaisuudessaan Keski-Suomen työttömyystilanne on viimeksi ollut yhtä huonossa jamassa vuosituhannen alkupuolella.
Äänekoskella työttöminä työnhakijoina oli yhteensä 1 796 henkilöä, joista suurin osa eli 60 prosenttia oli miehiä. Kaikenkaikkiaan työttömyys keskittyy erityisesti yli 50-vuotiaiden ikäryhmään. Työttömiä ilmoittautui työ- ja elinkeinotoimiston listoille 179 enemmän kuin marraskuussa ja vuoden takaisestakin kasvua oli reilusti yli parisataa.
Seutukunnan uusia avoimia työpaikkoja joulukuun aikana tuli TE-toimiston tietoon yhteensä 37 kappaletta. Kuun lopussa vielä täyttämättömiä työpaikkoja löytyi enää 25.
Keski-Suomen paras tilanne oli edelleen Muuramessa (12,1 prosenttia). Vuoden viimeisen kuukauden seutukuntakohtaiset työttömyysasteet vaihtelivat Keuruun seutukunnan 14,6 prosentista Äänekosken seutukunnan 19,1 prosenttiin.
Lue koko Ely-keskuksen työllisyyskatsaus: Keski-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 (pdf-muotoinen).