ÄKS

Työntekijän käsi ranteesta poikki – toimitusjohtajalle syyte

07.10.2013 17:17 (muokattu 08.10.2013 10:23)
Työturvallisuutta on vuosikymmenten mittaan kohennettu, mutta vakavia vahinkoja sattuu yhä.

Keski-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii sakkorangaistusta keskisuuren äänekoskelaisyrityksen toimitusjohtajalle työntekijälle tapahtuneesta  työtapaturmasta. Noin 45-vuotiaan äänekoskelaismiehen käsi jouduttiin amputoimaan onnettomuuden seurauksena.

Syyttäjän näkemyksen mukaan toimitusjohtaja laiminlöi työturvallisuusmääräysten noudattamista. Toimitusjohtajan laiminlyöntien listalla olivat riskien arviointi, suojalaitteista huolehtiminen, työympäristön ja työtapojen valvonta sekä työntekijöiden perehdyttäminen.

Laiminlyönnin kohteena olleen koneen turvalaite ei ollut käytössä. Lisäksi työssä käytettiin vaarallisia toimintatapoja.

Puutteiden seurauksena työntekijän oikea käsi joutui käynnissä olleen koneen terän ruhjomaksi. Työntekijä sai vedettyä kätensä irti, mutta kämmen ehti murskautua ja irrota rannenivelestä. Käsi jouduttiin amputoimaan.

Onnettomuus tapahtui syyskuussa 2010. Kone oli ollut tuotantolaitoksessa syksystä 2009 alkaen. Myöhemmin kone oli pienemmän yrityksen omistuksessa muutaman kuukauden ajan. Yritysten toimitusjohtaja on sama henkilö.

Riidaton seikka oikeudenkäynnissä on se, ettei turvalaite ollut toiminnassa onnettomuushetkellä eikä myöskään kahdessa vuosina 2009 ja 2012 pidetyissä tarkastuksissa.

Toimitusjohtajaa uhkaa 50 päiväsakon suuruinen rangaistus työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Syytteessä on myös koneen kunnosta ja huollosta vastannut tehdaspäällikkö, jolle syyttäjä vaatii 20 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Syyttäjän mukaan yritysten johto oli tietoinen kehotuksista ja toimintaohjeista, joita työsuojelutarkastuksissa koneesta oli annettu. Siitä huolimatta toimitusjohtaja mahdollisti määräysten vastaisen tilan jatkumisen.

Yrityksiä uhkaavat lisäksi yhteisösakot. Isommalle yritykselle syyttäjä vaatii 10 000 – 12 000 euron, pienemmälle 1500 euron sakkoa.

Syytetyt kiistävät teot. Heidän mukaansa käden silpoutuminen johtui työntekijän omasta huolimattomuudesta.

Onnettomuuden uhri esittää henkilökohtaiset korvausvaatimuksensa syytetyille vasta siviilikanteessa, jota käsitellään oikeudessa myöhemmin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy