ÄKS

Urho avasi kautensa komeasti kotivoitolla

19.09.2021 10:06 (muokattu 19.09.2021 10:07)
Arkistokuva. Kuva: Valtteri Vainio

Urho järjesti lauantain sarja-avauksessa suurilukuiselle kotiyleisölle näytelmän, jossa käytiin läpi koko tunneskaala.

 

Ottelun alussa vierasjoukkue Pelikaanit tarjoili Urholle todellista shokkihoitoa, kun se eteni jo 0-3 vierasjohtoon kotijoukkueen ilmeisesti ollessa vielä ajatuksineen pukukopissa. Erän lopussa Tuomas Perhonen kuitenkin iski tärkeän kavennuksen, joka siivittikin kotijoukkueen toiseen erään.

Toinen erä alkoikin hurjasti. Jo 19 sekunnin jälkeen Jarkko Kaasinen kavensi, ja erän edetessä Vili Seppä ja Lasse Riitesuo veivät Urhon jo johtoon. Pelikaanit kuitenkin iski ottelun tasoihin erän lopussa, ja tasalukemissa edettiin kolmanteen erään.

Päätöserässä nähtiin sitten semmoinen show, että sitä kannattaa tulla katsomaan jatkossakin. Maali toisensa perään Urho iski osumia vierasmaalivahdin taakse, ja loppulukemiksi kirjattiinkin lopulta selkeät 10-4 lukemat. Näyttävää hyökkäyspeliä esittänyt kotijoukkue oli selkeästi päättänyt, että pisteet jäävät Suolahteen!

Seuraava kotiottelu pelataan heti ensi viikon lauantaina, kun Antero Siekkisen ja Risto Pitkäsen muisto-ottelussa tulee vieraaksi Suonenjoen Kiekko-Karhut. Ottelu alkaa kello 16.00

Urho – Pelikaanit 10-4 (1-3)(3-1)(6-0)

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy