Urhon Edustus pelaa alkusarjan päättävän ottelun Suolahden jäähallissa lauantaina. Joukkueella pyyhkii hyvin: syksyllä aloitti vajaa kymmenen uutta pelaajaa ja otteluista on lähdetty voittajina.
Nyt pyyhkii hyvin jäällä ja kaukalon ulkopuolella vähintäänkim yhtä mukavasti. Suolahden Urhon jääkiekon edustusjoukkue on nimittäin vienyt seitsemästä ottelusta kuusi Hämeen III divisioonan alkusarjassa. Vielä on yksi peli jäljellä ennen pientä hengähdystä jatkosarjan alla. Joukkueenjohtaja Mikko Kuikalla on varaa myhäillä.
– Tuloksellisesti meillä menee hyvin ja peli kehittyy jatkuvasti. Nyt pyrimme entisestään tasaisuuteen, välillä on huonoja eriä ja sitten saatetaan nousta voittoon monen maalin takaa. Myös hyökkäämisen ja puolustuksen saaminen tasapainoon on työn alla. Treeneissä harjoittelemme omia kuvioita ja erityisesti puolustuspelaamista, myös apuvalmentajana toimiva Kuikka kertoo.
Reilusti uusia pelaajia
Urholaiset saivat tänä syksynä vahvistusta riveihinsä, kun reilu kourallinen entisiä kokilaisia liittyi edustusjoukkueen riveihin. Toimeen on tultu hyvin, sillä pelaajat ovat tuttuja jo entuudestaan.
–Harjoittelu on ollut kovaa ja tempokin on täällä kovempi. Voin rehellisesti sanoa, että nyt on parempi joukkue kuin viime vuonna, huomaan itsekin panostavani pelaamiseen enemmän. Junnuna pelasinkin Urhossa ja suurin osa Edustuksen pelaajista on tuttuja jo ennestään. Meillä on hyvä joukkuehenki, Koskelan Kiekon lopetettua Suolahteen siirtynyt puolustaja Esa Koivisto toteaa.
Lauantaina 26. lokakuuta pidetyssä illanvietossa edustusjoukkue huoltajineen esiteltiin ihmisille ja siinä samalla joukkue tutustui entisestään toisiinsa. Ilta kului saunan, ruoan ja elävän musiikin parissa.
– Mitä enemmän pelaajat viettävät aikaa yhdessä, sitä paremmin peli sujuu myös jäällä. On aivan sama, minkälaisia pelaajia meillä on, jos he eivät toimi yhdessä, Mikko Kuikka pohtii yhteishengen tärkeyttä.
Alkusarjan viimeistä viedään
Lauantaina 2. marraskuuta pelattava kotiottelu Urhon Edustuksen ja Kiekko-Karhujen välillä päättää alkusarjan. Kuikan mukaan kotipelit kannustavat joukkuetta entistä parempiin suorituksiin, kun ei tarvitse reissata ja yleisö kannustaa innokkaasti.
Vielä ei Kuikka kuitenkaan lähde spekuloimaan tulevaa.
– Pelataan vielä tämä yksi peli ja mietitään sitten valmentajien ja pelaajien kanssa yhdessä, mitä tapahtuu. Vielä ei pidä miettiä liikaa eteenpäin.
Yhden haaveen mies uskaltaa sentään ilmoille laskea:
– Olisi aivan mahtavaa, ettei Edustuksen pelaajien tarvitsisi itse maksaa pelaamisesta. Jääkiekko on kallis harrastus ja toimimme sponsoreiden ansiosta, Kuikka sanoo.
Vaikka budjettia ei valtavasti ole, niin ainakin motivaatiota löytyy.
– Kyllähän se on inhottavaa hävitä. On hienoa, kun kaikki pelaavat tosissaan ja itsekin aion tehdä kaiken minkä pystyn. Polvi meinaa hieman vihoitella, kun se sai osumaa taas viime pelissä. Mutta sellaista tämä on. Mä tykkään haasteista, Koivisto toteaa puhelun toisessa päässä.
Lauantaina 2. marraskuuta kello 15 alkaen Urho Edustus – Kiekko-Karhut Suolahden jäähallissa. Pääsymaksu 5 euroa.