ÄKS

Urho jatkaa sarjakärjessä – nyt kaatui Joensuun Peli-Toverit

26.10.2025 09:56
Arkistokuva Ville Hartikka.

Urho sai lauantaina vieraita Pohjois-Karjalasta, kun Joensuun Peli-Toverit saapui testaamaan kotijoukkueen kunnon.

 

Ennakkoon yllätysvalmiina tunnettu vierasjoukkue ei ollut saanut jalkeille kun kaksi kentällistä pelureita. Ottelun ensimmäinen erä kuitenkin näytti, että ottelusta ei muodostuisi aivan niin läpihuutojuttu, kun kotijoukkueessa ja varmasti yleisössäkin odotettiin.

Peto tylsytti kotijoukkueen hyökkäyspeliä tiiviillä sumpulla, ja erinomaisella maalivahtipelillä. Erän puolivälin jälkeen vieraat iskivätkin lähes shokkihoitona itsensä 0-2 johtoon. Erän lopulla pitkän pyörityksen päätteeksi Urhoon paluun tehnyt Kristian Kujala kuitenkin iski kavennuksen, ja tämän jälkeen maaleja ei tehnytkään kuin Urho.

Toisessa erässä Samuli Yliniva ja Kristian Mäkinen iskivät maalit mieheen, ja veivät Urhon johtopaikalle. Tästä ei enää luovuttu, vaan viimeinen erä taputeltiin lukemin 6-0, ja ottelun jälkeen tulostaululle muodostui lukemat 9-2. Ottelun hallinnasta kertoo myös maalivahtien torjunnat, kun Urhon maalilla Lauri Salonen joutui venymään kiekon eteen ainoastaan 12 kertaa, kun taas toisessa päädyssä kiekko pysäytettiin 49 kertaa.

Sarjakärjessä porskuttava Urho pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina 7.11., kun Suolahteen saapuu vastustajaksi viime kauden mestari Gladiators. Ottelu alkaa kello 19.00. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy