ÄKS

Urho jatkaa voittoputkessa – imatralaiset taipuivat Urhon käsittelyssä

21.01.2023 19:09
Arkistokuva: Kuvamiehet

Urho sai lauantaina vieraita Imatralta, kun paikallinen kiekkoseura Pesä saapui vierailulle Suolahteen. Lokakuussa joukkueet kohtasivat Imatralla, ja silloin lukemat olivat 5-2 kotijoukkueelle. Nyt oli siis kalavelkoja maksettavana. 

 

Ensimmäinen erä oli kaikkien muiden tilastojen paitsi maalien muodossa todellista Urhon hallintaa. Maalit kuitenkin lasketaan, ja niitä vieraat tekivät kaksi Urhon jäädessä nollille. Maalivahtien torjunnat Urho 4, Pesä 20.

Toisessa erässä Urho jatkoi samaa rallia, nyt myös onnistuen maalinteossa. Kiekko saatiin erässä kolme kertaa ohi vierasvahdin, ja lukemat kääntyivät kotijoukkueen hyväksi.

Tästä johtoasemasta Urho ei enää luopunut, vaan otti lopulta tylyn kotivoiton lukemin 5-3.

Kotijoukkueen maalilla ei Jyri Pussisella ollut todellakaan helpoin ilta, sillä koko pelin aikana hänelle kirjattiin vain 8 torjuntaa, vastustajan summatessa 40 torjuntaa.

Urho – Pesä 5-3

Urhon ottelut jatkuvat ensi viikolla Varkaudessa, kun se yrittää jatkaa käynnissä olevaa kuuden ottelun voittoputkea. Seuraava kotiottelu on luvassa lauantaina 11. helmikuuta. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy